
Mathildedalissa ja Teijolla nautittiin joulumarkkinoiden tunnelmasta 26.-27.11. Ruukkikylissä riitti runsaasti kävijöitä ja varmasti moni vieraili molemmilla joulumarkkinoilla. Mathildedalin idyllisellä ruukkialueella oli esillä monia lähituottajien ja käsityöläisten myyntikojuja ja -pöytiä niin ulkona kuin sisätiloissakin. Alueen käsityöpuodit, kahvilat ja ravintolat olivat myös vilkkaassa käytössä. Valimon isossa salissa omenaglögiä maistelemassa ollut Gunilla Åkerberg oli tehnyt monia jouluisia ostoksia.
-Glögin lisäksi olen ostanut marmeladeja, konjakkikakkua ja piparkakkuja. Suosin itsetehtyjä tuotteita mieluummin, kuin kaupasta ostettuja. Olemme asuneet Kemiönsaaressa yli 30 vuotta ja Mathildedal ja Teijo ovat tulleet tutuiksi. Molemmat ovat hienoja paikkoja, Åkerberg sanoi.
Joulumarkkinoilla käyminen on Åkerbergille joulun odottamiseen liittyvä asia, joka johdattaa omalta osaltaan jouluisiin tunnelmiin.
-Olen jouluihminen ja musiikki kuuluu olennaisesti jouluun. Laulan ja soitan itsekin ja kun musikaaliset tyttäret tulevat jouluksi kotiin, laulamme ja soitamme yhdessä, Åkerberg kertoi.

Opaliinan glögiä maistattamassa ja myymässä ollut Veronika Eriksson sanoi ruukkikylien joulumarkkinoiden olevan jo vakiintunut myyjäistapahtuma, jonne myyjät ja asiakkaat hakeutuvat mielellään.
-Olemme olleet mukana jo useampana vuonna. Tämä omenainen glögi on osoittautunut hittituotteeksi, joka menee nopeasti kaupaksi, Eriksson kertoi.
Tonttumuori Tuula Mustalahti oli asettanut huovuttamiaan tonttuja ja eläinhahmoja täynnä olevan myyntipöytänsä Vinttipuotiin johtavien portaiden yläpäähän. Lohjalla asuva Mustalahti totesi olevansa ensimmäistä kertaa Mathildedalin joulumarkkinoilla ja yllättyneensä kävijämäärästä. Hän kertoi aloittaneensa huovuttamisen parikymmentä vuotta sitten.
-Aloitin tontuista, ne ovat ihania ja kuuluvat joulun kanssa yhteen. Huovutan myös hiiriä, pupuja, kettuja ja lintuja, sekä lisäksi sauna- ja paljuhattuja. Omaan jouluun kuuluu perinteinen aattoaamun joulupuuro yhdessä lasten ja 15 lapsenlapsen kanssa, Mustalahti sanoi.
Salossa asuva Jussi Rouvali (11) oli päässyt valitsemaan äitinsä Laura Tammisen kanssa Tonttumuorin valikoimista mieluisat jouluhiiret.
-Toinen hiiri on äidin, toinen minun. Saatan ehkä antaa omalle hiirelle jonkun nimen. Odotan joulua, silloin saan viettää aikaa perheen, mummon ja mamman, sekä serkkujen kanssa, Jussi kertoi.
Jussin äitiin Lauraan tekivät vaikutuksen huovutettujen hahmojen lämpö ja ulkonäkö.
-Kuultiin huhua, että täällä vintillä on ihania huovutettuja hiiriä ja ”mun näköisiä” vanttuja. Näiden pehmeys ja lämpö vetoavat, Laura kuvaili.
Teijon Masuunin tunnelmalliseen pihapiiriin ja sisätiloihin oli levittäytynyt lukuisa määrä myyjiä leivonnaisten, lähiruokatuotteiden, käsitöiden ja monien erilaisten koriste-esineiden kera. Lisäksi Masuunin kahvila, taidenäyttelyt, sekä kaikki puodit ja myymälät olivat markkinaväelle avoinna. Viisivuotias Yanmei Lähdevalo mutusteli tyytyväisenä voileipäänsä sisäpihalle sytytetyn nuotion äärellä. Hänen äitinsä, Sadena Kangaskorte, kertoi perheen saapuneen Teijon joulumarkkinoille aistimaan tunnelmaa ja etsimään tietynlaisia tuotteita.
-Käymme Teijolla usein, kun täällä on myyjäisiä. Nyt ehdimme jo ihailla havupukkeja, ostimme sellaisen viime vuonna. Haluan katsella koruja ja kynttilöitä, sekä ostaa jotain yrttisekoitusta. Käsillä tehdyt tuotteet kiinnostavat. Teen samalla myös dokumentointia visualistin opintojani varten. Tässä vieressäni istuva Yanmein isoisä Jaakko on vierailulla Kotkasta, suunnitelmissa on mennä markkinoiden jälkeen syömään yhdessä, Kangaskorte kertoi.
Teijon alueen kyläyhdistyksellä oli markkinaväelle tarjolla muun muassa mehevää riisipuuroa, jonka valmistuksesta oli tänä vuonna vastuussa USA:sta kotoisin oleva Frank Franklin.
-Valmistin näin ison määrän riisipuuroa ensimmäistä kertaa elämässäni. Se on salaisella, internetistä löytyneellä reseptillä valmistettu, Franklin vitsaili.

Franklinin vaimo, Argentiinasta kotoisin oleva Ana, grillasi makkaroita miehensä hämmentäessä puuropataa. Franklin kertoi pariskunnan asuvan Teijolla.
-Tulin Suomeen ja Nokialle töihin vuonna 2004. Kun Nokia lopetti Salossa, me päätimme kuitenkin jäädä. Minuun vetoavat erityisesti suomalaiset ihmiset ja kulttuuri. Joulunpyhiä vietämme yleensä kahdestaan. Jouluruoissamme yhdistyvät suomalaiset, amerikkalaiset ja argentiinalaiset maut, Franklin kertoi.
Maritta Määttänen