Joulutunnelmaa Hyvoninkadulla

hyvoninkatuTorstaina joulun tunnelmaa pääsee aistimaan Hyvoninkadulla aikuisopiston pihalla järjestettävällä Joulutorilla aina kolmeen iltapäivä kolmeen saakka, jossa voi tutustua opiskelijoiden valmistamiin tuotteisiin ja palveluihin ja tehdä jouluostoksia.
Hanna-Maria Kulmala koulutuskuntayhtymän viestinnästä kertoo, että myynnissä on muun muassa leivonnaisia, jouluruokia, käsitöitä ja designtekstiilejä.
– Tarjolla on myös kauneudenhoitopalveluja. Joulutorilla on tänä vuonna uutuutena kansainvälinen PopUp-ravintola, jonne maahanmuuttajaopiskelijamme ovat valmistaneet oman kotimaansa ruokia ja leivonnaisia ostettavaksi kotiin tai paikanpäällä syötäväksi.
hyvoninkatu2Tapahtuman kautta Salon seudun koulutuskuntayhtymä haluaa kannustaa opiskelijoitaan yrittäjyyteen. Myös tapahtuman järjestelyissä ja toteutuksessa on hyödynnetty mahdollisimman pitkälle opiskelijoiden osaamista.
– Olemme saaneet myyjiksi useita kymmeniä opiskelijoita. Joulutori ulottuu Hyvoninkadun pihan myyntimökeistä uudisrakennuksemme sisätiloihin asti.
Myyntimökit ovat ammattiopiston opiskelijoiden taidonnäytteitä suunnittelusta toteutukseen.
– Nyt kannattaa tulla aistimaan joulunalusajan tunnelmaa joulutorillemme ja samalla hankkia upeita, ainutlaatuisia joululahjoja.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: