Mahtoiko William Shakespeare edes aavistaa, että hänen yli 400 vuotta sitten kirjoittamaansa näytelmää esitetään täyttä päätä vielä tänäkin päivänä? Juhannusyön uni- tai Kesäyön unelma -nimellä esitettävä näytelmä on Romeon ja Julian ohella Shakespearen tuotannosta suosituin. Tästä vankkana todisteena sekin, että Sauvossa näin seitsemännen version näytelmästä; yksi esityksistä oli tosin baletti.
Näytelmä on käsiohjelmaa lainatakseni karnevalistinen komedia: sen hauskuus perustuu ihmissuhdesekoiluihin, rakastumiselle nauramiseen ja parien vaihtumiseen. Erityisen mielenkiinnon muodostaa näytelmän kaksi eri tasoa, reaali- ja keijumaailma. Kaksi nuorta pariskuntaa ei oikein saa selvää tunteistaan ja siitä, kuka rakastaa ketäkin. Kun nuoret eksyvät metsään ja joutuvat tekemisiin keijukaismaailman ja ennen kaikkea Puk-menninkäisen kanssa, niin siitähän seikkailu sukeutuu. Näytelmän kolmas taso löytyy käsityöläisten hauskasta joukosta, joka erityisesti vastaa esityksen huumorista.
Alkuperäisteos A Midsummer Night’s Dream on suomennettu useampaan kertaan; Sauvon Juhannusyön uni on Matti Rossin vuonna 2005 oivaltavasti kääntämä versio. Shakespearen runokieli on upeaa, ja Sauvossa oli sitä kunnioitettavan uskollisesti toteutettu. Yleisölle runomuoto voi alkuun tuntua oudolta, mutta ihan joka sanaa ei tarvitse ymmärtää; kannattaa vain heittäytyä nauttimaan! Näyttelijöille tekstin opettelu on varmasti ollut vaativaa, mutta kauniisti sointui ja soljui runo erityisesti hienon kaksoisroolin tekevän Sami Virran suussa.
Visuaalisuus on yksi Sauvon Kesäteatterin tavaramerkeistä, niin tänäkin vuonna. Matti Laaksonen lavastustyöryhmineen on luonut näyttämökuvan, jossa erityisesti keijukuningatar Titanian vuode herättää sadun eloon. Aivan oma lukunsa on puvustus, josta kokenut Sauvon kävijä pystyi heti erottamaan Sari Stenlundin erehtymättömän kädenjäljen. Tässä esityksessä keijut eivät liihottele harsohameissa, vaan edustavat ehtaa goottityyliä.
Timo Väntsi ohjaajana omaa kokonaisvaltaisen näkemyksen teokseen, johon hän on omien sanojensa mukaan ihastunut jo lukioikäisenä. Sen lisäksi hän taitaa henkilöohjauksen. Vaikka ns. sivuhahmoihin kiinnitetään useimmiten arvosteluissa vähän huomiota, niin näitten merkitys näytelmän onnistumiseen on suuri. Pidin kovasti sekä cupidoista että koko keijuporukasta, ja aivan erityisen onnistunut oli Jesse Tuominen lakonisena hovimestari Filostratosina. Pääosien esittäjistä Tuomas Merrantin Lysander lähti lähes sananmukaisesti lentoon Puk-menninkäisen taikojen jälkeen.
Kari Mäkirannan säveltämä musiikki sopi oivasti näytelmän henkeen, ja Marianne Pettersin koreografia varsinkin joukkokohtauksissa oli toimiva. Näytelmässä tultiin ja mentiin vauhdikkaasti. Hieman vähempikin olisi riittänyt ajatellen sateen liukastamaa näyttämöä.
Oman lukunsa ansaitsee sangen traagista komediaa harjoitteleva käsityöläisjoukko (Anu Lehtonen-Sonkki, Frans-Erik Heikkinen, Aino Hirvonen, Tapio Ekqvist, Konstantin Heltelä ja Antti Tulonen), joka kaikissa näkemissäni versioissa on ollut hauskaa seurattavaa, niin Sauvossakin. Konstantin Heltelän mimiikka ansaitsee maininnan, harvemmin sitä näkee noin hauskaa muuria!
Ohjaus Timo Väntsi, Käsikirjoitus William Shakespeare, Musiikki Kari Mäkiranta, Pukusuunnittelu Sari Stenlund, Suomennos Matti Rossi, Koreografia Marianne Petters, Lavastus Matti Laaksonen, Timo Väntsi, Maskeeraus ja kampaukset Iiris Sonkki, Tarpeistovastaava Jesse Tuominen
Elina Koskinen
