Kampauksia ja parturointia yli 60 vuotta

Sinikka Knaapinen on hoitanut salolaisten hiuksia jo kunnioitettavat yli 60 vuotta.
Sinikka Knaapinen on hoitanut salolaisten hiuksia jo kunnioitettavat yli 60 vuotta.

Sinikka Knaapinen on hoitanut salolaisten hiuksia kunnioitettavan kauan.
-Aloitin ammattikoulun vuonna 1963 ja jo sitä ennen olin työskennellyt kampaamo Sirkassa vuoden päivät, ja siellä jatkoin kouluaikanakin viikonloppuisin. Ammattikoulu kesti kaksi vuotta, ja sen jälkeen piti olla vuosi töissä, jotta voi antaa työnäytteen. Nykyisen koulutuksen sisällöstä minulla ei juuri ole tietoa, mutta perusasiat ovat samat. Hiuksia leikataan, värjätään ja permanentataan.

Sinikka on kotoisin Teijolta ja ammatinvalinta oli selvä jo nuoresta lähtien.
-Myös likkakaveri Teijolta lähti kampaamo-oppiin ja teki hänkin pitkän uran. Minä kävin rippikoulunkin ollessani kampaamo Sirkassa töissä.

Sirkka perusti sitten Salon sairaalaan kampaamon, jossa Sinikkakin työskenteli noin kymmenen vuoden ajan.
-Juoksentelin osastoilla leikkaamassa niin naisten kuin miestenkin hiuksia, ja sairaala-aikana saattoi sattua dramaattisiakin tapahtumia. Sitten Kampaamo Irenen omistaja, jo iäkäs rouva Irene Rehn soitti ja tarjosi ostettavaksi kampaamonsa, joka silloin oli siinä missä kaupungintalo on nyt. Tartuin tilaisuuteen ja kolmisenkymmentä vuotta vierähti sillä liikepaikalla. Vuonna 2007 muutin nykyiseen paikkaan Bio-Salon viereen. Tässä liikehuoneistossa on ollut monenlaista toimintaa: hattukauppa, kukkakauppa, kultasepän liike ja optikkoliike.

Sinikka Knaapinen toimii sekä parturina että kampaajana, vaikka Irenen ikkunassa lukee kampaamo. Liiemmälti taukoja ei työnteossa ole ollut, sillä tyttärensä Sinikka sai 19-vuotiaana.
-Tytär harkitsee jo eläkkeelle jäämistä, mutta sanoin hänelle, että älä nyt jää ennen kuin minä!

Pitkä ja fyysisesti kuluttava parturi-kampaajan ura ei olisi ollut mahdollinen, ellei Sinikka olisi ollut koko ikänsä hyvin terve. Toinen olkapää tosin ei pitänyt siitä, että reippaasti toimeen tarttuvana hän taannoin kanniskeli talvirenkaita niin että olkapään kiertäjäkalvosin otti itseensä.
-Yhä edelleen pyydetään, etten vielä lopettaisi. Asiakkaani ovat vanhempia, jopa 100-vuotiaskin löytyy joukosta, ja permanentteja, värjäyksiä ja raitoja tehdään kuten on aina tehty. Nykyään monilla tytöillä onkin suora, pitkä tukka ja miehet harrastaa kaljuja. Olen tehnyt paljon töitä myös hoitokodeissa: niissä on paljon tuttuja ja vanhoja asiakkaitakin löytyy.

Kampaamo Irene on avoinna huhtikuun viimeiseen päivään asti.
-Eläkepäivinä meinaan lenkkeillä Teijolla asuvan ystävättäreni kanssa ja käydä uimassa niin hallissa kuin järvissäkin. Matkailussa aion keskittyä kotimaahan.
-Kiitos kaikille kuluneista vuosista.

Elina Koskinen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: