Salolainen näyttelijä Karolina Blom tuo turkulaisen kollegansa Valtteri Roihan kanssa ensi-iltaan entisten nuorten komedian Keski-Ikä-Näkö.
Parivaljakon trilogian kolmas osa esitetään Kulttuuritalo Kivassa kuten edellisetkin. Sen jälkeen esitys matkaa kaksikon mukana toisiin kaupunkeihin, ellei mitään maata mullistavaa satu.
Blom ja Roiha kertovat huumorin keinoin tarinaa keski-ikäistymisestä, jossa yhteistä monelle on ajan nopea kuluminen.
-Pitkittynyt nuoruus vai rehellisesti ihan vaan keski-ikä. Ihan käsittämätöntä, että yhtäkkiä sitä huomaa olevansa oikeasti keski-ikäinen, Blom pohdiskelee.
Roihan mukaan keski-ikäisyyden saattaa havaita esimerkiksi siitä, että huomaa kaupassa kassaneidin teitittelevän.
Blom ja Roiha kertovat käsittelevänsä näytelmätrilogian kolmannessa osassa ikääntymistä ja nykyajan ilmiöitä keski-ikäisten komedialinssien läpi. Kaksikon aikaisemmat trilogian osat ovat olleet omakohtaisia näkemyksiä parisuhteista ja ihmissuhteista, liitoista ja eroista.
Nyt tarkastelussa on elämän aikajana.
Ikääntymiseen liittyy tekijöiden mukaan yhtenä selvänä tunnusmerkkinä nostalgia.
Miten lankapuhelimien aikaan sovittiin treffeistä. Entä minkälaisia olivatkaan 70-luvun lapsuuden turvatoimet ja oliko niitä.
Ja niin kuin keski-ikäisten kuvaan kuuluu, myös nykyajan ilmiöitä ihmetellään.
Keski-Ikä-Näkö tutkii muun muassa mitä ovat nykyajan kidutusvälineet, mihin oikein aikamme kuluu ja päästään parituntisessa ilottelussa kuuleman mukaan myös tulevaisuussimulaattoriin.
Esityksen ohjaaja, kaari-nalainen näyttelijä Miska Kaukonen sanoo projektin olleen mieluisa kurkkaus keski-ikään.
-Ihan kuin olisin ollut vahtimassa lapsia HopLopissa. Hyvin on mennyt, kukaan ei loukannut, Kaukonen sanailee.
Blom sanoo, että elämä on kummallisuudestaan ja ilmiöistään huolimatta tässä ja nyt.
-Mitä vanhemmaksi elää, sen rajallisuuden ymmärtää paremmin. Ei sitku tai mutku vaan nytku.
Keski-Ikä-Näkö on tekijöiden mukaan muodoltaan kahden hengen stand upia, jota on höystetty kohtauksilla. Episodit kuroutuvat yhteen.
-Nyt kun Salon Teatterissa on draamaa ja Provinssiin tulee musiikkiteatteria, niin me teemme puhtaasti komediaa. Katsojat voivat kerätä koko sarjan syksyn aikana.
Perjantaina ensi-iltansa saava esitys sopii pikkujoulukokemukseksi. Esityksiä on Salossa tasan kymmenen.
Nuorekkaat Blom (45), Roiha (52) ja Kaukonen (47) sanovat, että keski-ikäajattelu on vuosikymmenten aikana muuttunut. Sen moni keski-ikäinen muistaa itsekin – kuinka viitisenkymmentä vuotta sitten viisikymmentävuotias oli vanha ihminen.
-Vanheneminen on muuttanut muotoaan. Sitä pohtii entistä enemmän mihin käyttää aikaansa.
Elämä ei ehkä olekaan loputon maantie, joka jatkuu ja jatkuu.
Keski-Ikä-Näköä voi mennä katsomaan on sitten keski-iässä tai ei.
-Ja voi tulla tarkistamaan onko.
Ensi-ilta perjantaina klo 19.
Pekka Mäenpää