-Halusin jo viisivuotiaana irlanninsusikoiran mutta en – yllätys yllätys – saanut sellaista. Siitä alkoi koiran mangunta, lapsuudenkodissani ei ollut koiria.
Vartsalassa asuva Tanja Jylhänmaa ei luopunut unelmastaan, vaan ulkoilutti muiden koiria kunnes sitten 11-vuotiaana ryhtyi toimeen.
-Päätin tyyntä viileämmin ostaa naapurin koiran, jota olin käynyt ulkoiluttamassa. Sen sijaan että olisin säästänyt viikkorahoistani, niin lupasin että vanhemmat sen maksaa, mistä en kyllä ollut neuvotellut vanhempieni kanssa lainkaan. Koira oli meillä jo siinä vaiheessa kun naapurit tulivat perimään maksua hieman hölmistyneiltä vanhemmiltani.
Kyseessä oli pitkäkarvainen mäyräkoira nimeltään Roki.
-Vaikka minulla sittemmin on ollut isoja ja vaativina pidettyjä koiria, niin 14-vuotiaaksi elänyt piskuinen Roki on ollut ehkä haasteellisin ja myös ainoa koira, jonka jäljiltä on jouduttu maksamaan toisen ihmisen sairaalalaskua.
Viimeiset vuotensa Roki eli Tanjan isovanhempien luona, koska ei hyväksynyt Tanjan Justiina-tyttären ilmestymistä perhekuvioihin.
Tanjan koirien koko alkoi kasvaa, sillä puolison mukana perheeseen tuli staffordshirenbullterrieri Bertta ja muutamaa vuotta myöhemmin kodin vaihtaja, 4-vuotias Zorro-tanskandoggi.
-Lapset eivät kaikin ajoin tykänneet, koska Zorro halusi nukkua heidän pienissä lasten sängyissään eikä sinne sitten oikein muita mahtunut. Isona ja vähän kömpelönä se saattoi myös tuupata heidät nurin. Zorro oli kuitenkin hyvin rakastettu perheenjäsen. Tanskandogit eivät yleensä ole kovin pitkäikäisiä, mutta Zorro eli 9-vuotiaaksi. Saimme yhteistä aikaa enemmän kuin uskalsimme toivoa.
Kun koirista aika jätti, Tanja päätti laittaa elämänsä järjestykseen ja aikataulut kuntoon.
-Osallistuin luennolle, jolla opeteltiin pääsemään eroon elämän aikasyöpöistä. Tulin kotiin eläinsuojeluyhdistyksen kautta ventovieras saksanpaimenkoirauros mukanani. Sen omistaja oli kuollut, ei tiedetty nimeä, ei mitään. Suostuin ottamaan sen kotihoitoon, mikä ei ollut erityisen hyvä veto, koska se yritti ensi töikseen syödä perheemme kissan. Koira löysi sittemmin uuden kodin, sillä olin juuri joutunut hautaamaan pari vanhaa koiraa ja halusin pennun.
Tanja oli seurannut bullterrierejä netissä jo pitempään, kun silmiin osui sijoitukseen tarjottu Vindicator Provokacija eli Veltto.
-Tuijottelin sen kuvaa ja esittelin sitä kaikille ja olin varma, ettei sitä minulle anneta. Kotona markkinoin Velton pikkukoirana, mistä on hieman huomauteltu myöhemmin. Veltto on tuotu Liettuasta ja huonoina hetkinään se on paitsi maahanmuuttaja, niin itse asiassa maahan tunkeutuja, joka käyttää hyväkseen meidän hyväntahtoisuutta ja kukkaroa, ei välitä opetella kieltä eikä kulttuuria.
Tanjan rakastava silmäys sympaattista ja ystävällistä Velttoa kohtaan kertoo enemmänkin Tanjan huumorintajusta kuin Velton mahdollisista huonoista hetkistä. Veltto on erittäin menestynyt näyttelykoira, muun muassa kansainvälinen muotovalio.
-Velton kanssa on harrastettu myös agilitya.
Agility on ohjaajien ja koirien esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli. Lajin nimi tulee englannin kielen sanasta agility, joka on suomeksi ”ketteryys”. Agilityradalla on erilaisia esteitä, kuten hyppy-, kontakti- ja tunneliesteitä sekä rengas. Harrastuksessa menestyminen edellyttää koiralta hallittavuutta, hyvää kuntoa, toimintakykyä ja hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa.
Bullbugbear’s Dont Worry Be Frappe eli Ketku tuli Veltolle kaveriksi ajatuksella ettei koirilla olisi kovin isoa ikäeroa. Ketku on rodultaan kääpiöbullterrieri.
-Halusin koiran, joka on niin pieni, että Justiina-tyttäreni pärjää sen kanssa, mutta niin iso ettei se mene rikki Velton kanssa. Toivoin myös, että koira taipuisi jonkinlaiseen harrastamiseen. Käytin Ketkun kuvaa aprillipilana: ”auton nokka kääntyy kohti Lappia”. Pila meni pilalle, koska loppujen lopuksi Ketku päätyi meille. En sitten vastaisuudessa aio keksiä aprillipilaa esimerkiksi hevosesta!
Ketku on lähes Lapin tyttöjä, Kiimingistä, joten on hieman outoa, että Ketku inhoaa talvea ja haluaisi mieluiten olla syyskuusta huhtikuuhun sisällä.
-Pieniä alkuvaikeuksia Velton kanssa oli: mikä toi on ja miksi se on tullut tänne? Veltto oli välillä veressä kun pikku piraija vaihtoi hampaita ja kiusasi ”isoveljeä”. Mutta kun Ketku kasvoi, niin tultiin kavereiksi.
Rally tokoa Tanja harrasti jo Zorron kanssa. Veltolle se ei sovellu, mutta Ketkulla on taipumuksia, nimittäin sen isä kilpailee ylemmissä luokissa. Tavoitteena on jonain päivänä kilpailla, siihen on Ketkun kanssa realistiset mahdollisuudet.
Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö, ei niinkään seuraamisen pilkuntarkka paikka tai asennon millintarkka suoruus. Rally-toko kehitettiin tavallisia koiranomistajia ajatellen ja sen päätavoitteena onkin saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin kotona, yleisillä paikoilla sekä muiden koirien läheisyydessä.
Rally-tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkylteistä. Tehtävät ovat esimerkiksi erilaisia suunnan- ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä, peruuttamista, puolenvaihtoja, erilaisia asentoja ja niiden vaihtoja. Radalla voi olla myös hyppy tai putki sekä nami- tai leluhoukutus. Radan pituus ja liikkeiden vaativuus kasvavat luokasta toiseen siirryttäessä.
Tanjan verbaalinen lahjakkuus voisi tehdä Veltosta ja Ketkusta varsinaisia some-tähtiä, ehkä ne sitä jo vähän ovatkin. Velttoa kutsutaan myös Pulleaksi pojaksi ja siitä muodostui kaksikon yhteinen nimi Team Pullea. Kovin ryppyotsaisesti Tanja ei koiriinsa ja harrastuksiinsa suhtaudu.
-Jos joku tuskailee koiriensa kanssa, niin aina voi ajatella että on myös minä. Voi olla huonona esimerkkinä, kukaan ei ole koskaan turha!
Elina Koskinen
