Kokkilan talviuintikisoihin toistasataa uimaria

Järjestäjillä ja uimareilla on Kokkilan talviuintikilpailuissa omat kisa-asunsa.

Salon seudun avantouimarit järjestää lauantaina perinteiset talviset uintikisat Kokkilassa.

Kilpailuun on ilmoittautunut maksimimäärä osallistujia, jotka kisaavat nolla-asteisessa vedessä 25 ja 50 metrin matkoilla.

Seuran tiedottaja Maarit Lehtonen kertoo, että noin sata uimaria on määrä, joka ehditään hoitaa turvallisesti ja neljän tunnin aikana.
-Kisat pitää ehtiä järjestää valoisan aikana ja saunakapasiteetin on riitettävä ettei kenenkään tarvitse odottaa ulkotiloissa starttiaan liian kauaa.

Lehtosen mukaan yleisö on tervetullut viettämään talvipäivää Kokkilaan ja seuraamaan kisoja.
-Puffetissa on myynnissä makkaraa, vohveleita ja lämmintä juotavaa sekä kahvia ja kahvin kanssa erilaista palanpainiketta.

Salon seudun avantouimareita edustava Liisa Kotilainen osallistuu sarjan 30-39 -vuotiaiden 25 metrin koitokseen.
-Aloitin avantouinnin vasta reilu vuosi sitten syksyllä. Viime vuonna olin mukana jo talkoissa ja nyt päätin lähteä itse mukaan itse kisaan.

Kotilainen kertoo nauttivansa avantouimareiden yhteisöllisyydestä.
-Menestys ei ehkä ole se pääasia. Haluan osallistua kisoihin edustamaan meidän seuraa, vaikka en olekaan kaikkein nopeimpia uimareita, Kotilainen naurahtaa.

Hän kertoo aloittaneensa totuttelun kylmään olemalla ensin pidempiä aikoja vedessä. Kisojen alla tulee uitua kilparadalla eli Kokkilan laitureiden väliä enemmänkin.
-Puheenjohtaja Päivi Killström kertoo, että Kokkilan kisoja on järjestetty kauan, lauantain kisojen järjestysnumero on 15.
-Kokkilan kisat ovat meidän järjestämät, mutta seuraamme SM-kisoja järjestävän Suomen ladun ohjeistuksia ja sääntöjä. Monet uimarit tulevat testaamaan Kokkilaan kuntoaan ennen SM-kisoja.
-Talviuinnin SM-kisat järjestetään tänä vuonna helmikuun alussa Peurungassa.

Kokkilan kisat ovat erityisesti iloinen kohtaamispaikka alan harrastajille.
-Osa tietenkin kisaa tosissaan, mutta monille kisat ovat mahdollisuus nähdä muita samalla tavalla ”hulluja”. Erityisen vauhdikkaita ja kivoja hetkiä ovat viestiuinnit. Joukkueille muodostuu hieno me-henki, Killström kertoo.

Yhteisöllisyys näkyy kisajärjestelyissä myös siinä, että talkooporukkaa on lähes 50 ja monet talkoolaiset ilmoittavat jo edellisten kisojen päättyessä, että haluavat olla mukana myös seuraavalla kerralla.

Koska kyseessä on talviuintikilpailu, säännöt poikkeavat hieman hallikisoista.

Kilpailijalla on oltava läpinäkymätön uimapuku ja myös päähine on pakollinen; uimalasit ja nenäklipsit sallitaan.
-Kilpailulajina on rintauinti, jossa pää ei saa käydä kokonaan veden alla missään vaiheessa. Kyllä me sitä seuraamme ja välillä asiasta keskustellaan hyvässä hengessä kisaajien kanssa, Killström kertoo.

Startissa kilpailijoille annetaan ensin käsky ”Riisukaa vaatteet, jonka jälkeen tulee käsky ”Veteen”. Uimari pitää kiinni toisella kädellä joko rappusista tai rappusten kaiteesta ja ainakin toisen olkapään on oltava startissa veden pinnan alapuolella.

Kun kaikki uimarit ovat tässä lähtöasennossa, tulee käsky ”Paikoillenne” jonka jälkeen kajahtaa lähtömerkki.

Maaliin tullessa kilpailijan on kosketettava levyä, jossa on ratanumero.

Kokkilassa 25 metrin ja 50 metrin kilpailun sarjoja on tehty ikäluokittain; viesteissä on kaksi sarjaa alle ja yli 150-vuotta, joka on siis neljän uimarin yhteisikä.

Osallistumaan pääsee myös 25 metrin uinnilla ilman ajanottoa sekä kastautumalla. Kokkilan kisat on hyväntuulinen tapahtuma, jossa osallistujat ja yleisö viihtyvät.

Pekka Mäenpää

Salon seudun avantouimareita edustava Liisa Kotilainen aloitti avantouinnin vasta reilu vuosi sitten syksyllä.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: