Konkareita ja koulutusta SaloJazzin keväässä

Vesa Aaltonen Prog Group musisoi Musine lavalla lauantaina.
Vesa Aaltonen Prog Group musisoi Musine lavalla lauantaina. Kuva: V-M Henttonen

SaloJazzin kevätkauden käynnistää tämän viikon lauantaina Vesa Aaltonen Prog Group.

SaloJazz kertoo tiedotteessa, että Musinessa esiintyvästä kokoonpanosta löytyy runsaasti pitkän uran tehneitä muusikkoja.
-Yhtyeen keskiössä oleva rumpali Vesa Aaltonen kuuluu kotimaisten muusikkolegendojen joukkoon. Tasavallan Presidentti -yhtyeen ja lukuisien muiden bändien sekä projektien rumpalina tunnettu Aaltonen julkaisi maaliskuussa 2024 yhtyeineen uuden albumin.

Levy sisältää uusia versioita Tasavallan Presidentin, Made In Swedenin, The Groupin ja Pekka Pohjolan klassikkokappaleista, joiden syntymiseen Aaltonen on aikanaan ollut vaikuttamassa. Kyseiset kokoonpanot ovat merkittäviä kotimaisen progressiivisen ja jazzrockin edustajia.

Rumpalilegendan Salon keikalla esiintyvässä kahdeksan hengen keikkakokoonpanossa on vaikuttava muusikkojen joukko. Aaltosen entistä bändikollegaa, kitaristi Jukka Tolosta kuullaan tällä kertaa basistina.

Kappaleiden lauluosuuksia tulkitsevat Wigwam-konkari Jukka Gustavson sekä nuorempaa polvea edustava Ella Tepponen.

Prog Groupin muut muusikot ovat saksofonisti Ilmari Rönkä, kitaristi Jere Haakana, kosketinsoittaja Juha Kuoppala ja basisti Jari Heino.

Yhtyeen vahvat sidokset Saloon saattavat tuottaa lavalle myös vierailijoita.

Toinen tulevan kevään klassikkoyhtye on Piirpauke.

Multi-instrumentalisti Sakari Kukon johtama kansainvälisestikin merkittävä etnojazz-yhtye Piirpauke pysähtyy toukokuussa Saloon juhlistamaan 50-vuotista taivaltaan.

SaloJazz pyrkii tapahtumatuotannon lisäksi aktiivisesti tarjoamaan nuorille muusikoille rytmimusiikin koulutusta.
-Alkuvuodesta helmi-maaliskuussa järjestetään kaksi yhtyesoiton viikonlopun mittaista työpajaa, joiden tuloksia kuullaan Local Stars Jr -illassa ja jameissa maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Työpajoissa keskitytään pääosin rytmimusiikin eli bluesin, jazzin ja soulin yhtyesoittoon.
-Työpajoihin osallistuvilta edellytetään oman soittimen hyviä perustaitoja. Kouluttajina toimivat Sibelius-Akatemian opettaja Toni Mäkinen ja freelance-muusikko Juha Keskinen. Lisätietoja löytyy SaloJazzin kotisivuilta.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: