Ensin Toni Tiensuu kieltää käyttävänsä paljon aikaa musiikkiostoksilla, mutta tulee sittenkin toisiin aatoksiin.
-Paljon tulee luettua lehtiä ja pyörittyä netissä, mutta en välttämättä etsi uutta musiikkia sieltä. Joskus vaan osuu joku mielenkiintoinen juttu kohdalle ja siihen tulee tartuttua.
Tiensuu on tarttunut mielenkiintoisiin levyihin jo 10 000 kertaa.
-Pidän esillä vain pientä osaa kerralla. Suurin osa on varastoituna ja käyn hakemassa sieltä levyjä kuunteluun.
Jos Tiensuun levykokoelman läpikuuntelu aloitettaisiin tammikuulta, menisi toista vuotta kuunnella levyt läpi.
-En ihan jokaista levyä ole itsekään kuunnellut läpi asti. Minulla on eräs japanilanen jazz-levy, joka jää joka kuuntelukerralla kesken – vaikka onkin arvokas levy. Kokoelmassani on genrejä punkista jazziin, räpistäkään en aina ole pitänyt, mutta uusi suomirap on kyllä kiinnostavaa, Tiensuu pohtii.
Musiikin kuuntelu on Tiensuulle elämäntapa, joka huokuu esimerkiksi Tiensuun Beatles-hupparista.
-Olen kasvanut musiikin kuluttajaksi, sillä äidilläni oli myös kattava levykokoelma. Kun sain joskus joululahjaksi cd-soittimen, lähti musiikin kuuntelu lapasesta, Tiensuu naurahtaa.
-Suomalaisesta rockista siirryin Beatlesiin, joka on pysynyt rinnallani koko elämäni. Löysin nuorena myös power popin, kuten Cheap Trickin ja Rasberriesin. Näitä levyjä on ollut vaikeaa saada, mutta niitäkin minulla on.
Musiikki yhdistää ihmisiä ja musiikkidiggarit myös huolehtivat toisistaan. Kokoelman helmenä Tiensuu mainitsee Wilman harvinaisen Claudius-cd:n, joka löysi tiensä Tiensuun käsiin turkulaisen Alfa Antikvan omistajan vinkin ansiosta. Levyjen kuunteleminen ja hankkiminen on muuttunut Tiensuun keräilijävuosina.
-Lapsena piti usein työskennellä ja säästää, jotta pystyi ostamaan levyjä. Musiikki oli kallista, ja sen vuoksi Anttilan tarjouslevyt olivat tärkeitä. Uutta musiikkia löysin myös radiosta, erityisesti Kimmo Miettisen Räkärodeo-ohjelmasta. Salon kirjaston levykokoelma on ollut 90-luvulla myös tosi hyvä, Tiensuu kehuu.
-Nykyään, kun musiikkia saa digitaalisena ilmaiseksi, se on ehkä muuttanut myös ihmisten suhtautumista musiikkiin. Musiikkia kulutetaan paljon, mutta lähinnä yksittäisiä biisejä. Minulle tärkeää on kuunnella koko levykokonaisuus alusta loppuun. En osaisi kuvitella maailmaa ilman musiikkia, Tiensuu pohdiskelee, ja jatkaa.
-Musiikki kohottaa tunnelmaa ja täyttää tilaa arkena. Elokuvat ja pelit eivät olisi samoja ilman musiikkia. Minulle musiikin kuuntelu on luontaista: huomaan, että jos en kuule musiikkia, sitä tulee ikävä. Hyvä levy nostaa minut murheen alhosta.
-Lempilevyni ovat synkkiä. Siellä vilahtelee sydänsuruja ja saavuttamattomia rakkauksia. Tällä hetkellä lautasella on soinut paljon Kristiinan Palavan rakkauden aika -levy.
Musiikkiformaatti jakaa usein musiikin kuuntelijoita eri leireihin. Tiensuun mieleen ovat erityisesti cd-levyt, vaikka häneltä löytyykin myös vinyylejä ja kasetteja.
-CD:t ovat vain niin käteviä. Vähän ehkä varjelen levysoitintani, ja on minulla myös kasettisoitin, Tiensuu naurahtaa.
Jonna Hellberg-Pitkänen
