Koronarokotukset laajennetaan koskemaan kaikkia 12–15-vuotiaita

Covid-19-rokotteita tarjotaan jatkossa kaikille 12–15-vuotiaille lapsille ja nuorille. Hallitus muutti torstaina 5.8. vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annettua valtioneuvoston asetusta. Asetusmuutos tulee voimaan 9.8.2021, Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo tiedotteessaan.

Lapsille ja nuorille tarjotaan BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. Se on tällä hetkellä ainoa Suomessa käytössä oleva koronarokote, jolla on myyntilupa 12 ikävuodesta ylöspäin. Comirnaty on mRNA-rokote.

Alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan. Jos nuori ei halua tai ole kykenevä itse päättämään rokotuksestaan, koronarokotteen antamiseen tarvitaan huoltajien suostumus. Rokotusten ottaminen on vapaaehtoista.

Rokotukset voidaan toteuttaa alueellisen harkinnan mukaan esimerkiksi kouluissa tai joukkorokotuksina aikuisväestön joukkorokotusten yhteydessä.

Tähän asti covid-19-rokotuksia on ollut mahdollista antaa kaikille yli 16-vuotiaille sekä niille 12–15-vuotiaille, jotka kuuluvat lääketieteellisiin riskiryhmiin.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: