Uusi rehtori Sanni Orasmaa luo opistolle hybridimallia – Muurlan opisto siirtyy maalämpöön

Muurlan opiston uusi rehtori Sanni Orasmaa muutti kaksi vuotta sitten Saloon asuttuaan sitä ennen vuosia maailmalla ja Suomen suurissa kaupungeissa.

Muurlan opiston uusi rehtori Sanni Orasmaa muutti kaksi vuotta sitten Saloon asuttuaan sitä ennen vuosia maailmalla ja Suomen suurissa kaupungeissa.

Jazzlaulajana ja opettajana aiemmin työskennellyt Orasmaa on tehnyt Suomusjärven kodistaan käsin töitä yrittäjänä ja kouluttajana, mutta elokuun alusta asti nyt työpaikka on löytynyt Ylisjärven rantamaisemista Muurlan opistolta.
-Jo silloin kun tulin työhaastatteluun, jotenkin tunsin että ”tämä oli nyt tässä”. Nyt olen tullut perille, Orasmaa sanoo.

Jo kaksi vuotta sitten reissaamisen ja ulkomaanrupeamien jälkeen Suomusjärvi tuntui heti kodilta. Läheltä löytyi yhteistyökumppaneita ja tuntui että alueella on jatkuvuutta. Orasmaan yritys SoundByNature on yhdistänyt äänenkäytön ja esiintymisen valmennusta luontotoimintaan.
-Olin jo aiemmin tehnyt Muurlan opistolle koulutuksia, esimerkiksi henkilökunnan tyky-juttuja ja luontolauluohjausta. Vien ihmisiä metsään laulamaan, Orasmaa kertoo.

Orasmaa perusti yrityksensä 2016 jätettyään yliopiston lehtorin tehtävät Tampereen yliopistossa.
-Olen ollut mukana monenlaisissa projekteissa. Aloitin urani freelancer-muusikkona New Yorkissa koulun jälkeen, jo sitä ennen tein Suomessa erilaisia studiomuusikon töitä.

Orasmaa on valmistunut itävaltalaisesta Grazin yliopistosta taiteiden maisteriksi (jazz, pedagogi) ja työskennellyt seitsemän vuotta laulunopettajana New Yorkissa.
-Kaikissa näissä paikoissa ollut jonkinlainen vastuurooli, vaikken varsinaisissa esimiestehtävissä ollutkaan. Produktioiden vetämisen ja hankepohjaisen työskentelyn koen luoneen hyvää pohjaa tähän rehtorin tehtävään.

Muurlan opistolla työskentelee kymmenkunta vakituista ihmistä, mutta vuoden aikana palkkalistoilla on yhteen kolmisenkymmentä eri alan osaajaa.
-Olemme alustavasti suunnitelleet opetukseen hybridimallia. Meillä opetetaan sellaisia taideaineita, joita ei juuri muualla ole tarjolla. Animaatiota, videota ja tulevaisuudessa ehkä vähän musiikkiakin sekä tietysti valokuvausta, joka on Muurlan vahvuus.

Hybridimallissa on kyse näitten yhdistelmästä.
-Olemme lähteneet kehittämään mallia, jossa opiskelija voi ottaa vähän jokaista alaa ja tehdä kansanopistopohjalta opintoja vuoden ympäri. Näin ei välttämättä tarvitse opiskella vain yhdellä linjalla yhtä asiaa. Hybridimalli toteutuu jo tänä syksynä aloittavalla oppivelvollisille suunnatulla taidelinjalla.

Orasmaan mukaan näin pyritään aiempaakin opiskelijalähtöisempään työskentelyyn.
-Tärkeänä aiheena näen myös kulttuurin tuomisen yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun. Olemme lähteneet tutkimaan, miten voisimme tehdä synergiaa ehkä vielä tarkemmin mm. Salon kaupungin kanssa.

Uusi rehtori korostaa, ettei ole yksin tekemässä mitään.
-Meillä on hyvä työyhteisö. Puhutaan Muurlan hengestä ja kyllä minä sen täällä aistin.

Tilanne ei ole helppo, sillä hakijamäärä käytännössä romahti pandemian takia viime vuonna.
-Tuskin ihan heti nousee sieltä. Vaikka aloitamme syksyn lähiopetuksessa, niin näyttää siltä, että opiskelijat jättävät päätöksensä ihan viime tippaan.

Opistolla pyörii vuoden ympäri erilaisia monimuotokoulutuksia, esimerkkinä alkava lyhytterapeuttikoulutus. Niissä on myös opiskelijoita ja jatkuvuutta.
-Linjat lähtevät liikkeelle, mutta vasta elokuun loppupuolella vahvistuu millaisella osallistujamäärällä ja mitkä linjat ja miten toteutettuna. Mutta esimerkiksi valokuvauslinja on vetänyt vuodesta toiseen, niin se on kyllä vetänyt tänäkin vuonna.

Orasmaa näkee yritysyhteistyössä merkittävää roolia tulevaisuudessa.
– Meillä on talossa maan parhaat videoijat ja valokuvaajat, jotka yhdessä motivoituneiden opiskelijoiden kanssa mahdollistavat vaativienkin projektien toteuttamisen.

Orasmaa on innostunut Muurlan opistosta myös sen ympäristön takia.
-Täällä on omat luontoreitit, nuotiopaikat ja paikka on äärettömän kaunis. On monia rakennuksia, joita ei ole pitkään aikaan käytetty, mutta mahdollisuuksia on. Ajan kanssa katsotaan yhdessä ja ideoidaan. Paikka hengittää historiaa. Se itsessään on omanlaisensa oppitunti.

Toimintojen ylläpitäminen ja elinvoimaisuus ja kestävyys ovat opistolle tärkeitä asioita.
-Tässä keskellä oleva huoltorakennus otetaan syksyn aikana opetuskäyttöön. Lisäksi siirrymme maalämpöön kuun lopulla, mikä on meille suuri investointi.

Uutena Muurlan opistolla on alkamassa kuorotoiminta. Talon frisbeegolfrata on vapaasti kaikkien käytettävissä; tavoitteena olla vuorovaikutuksessa ympäröivän seudun kanssa.
-Toimintaamme päivitetään Salon tapahtumakalenteriin eli meidän kurssimme alkavat nyt näkyä siellä. Kurssitarjontamme on suuri etenkin lyhytkursseissa. On unikurssia, soitinrakennusta, puukko- ja maalauskurssi, pihasuunnittelua ja vaikka mitä mahdollista. Ajankohtaisen tarjonnan löytää kotisivuiltamme.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: