
Henna Sundholm ja Outi Yrttivaara toimivat kulttuuriluotseina Salossa. He hakivat toimintaan mukaan, sillä ovat kiinnostuneita kulttuurista.
-Itse olen innokas kulttuurin kuluttaja ja pääsen toiminnan kautta itsekin oppimaan uutta, Sundholm iloitsee.
Kulttuuriluotsi on henkilö, jonka voi tilata itselleen seuraksi kulttuuritapahtumiin. Toiminnan on tarkoitus tarjota vastavuoroista kulttuurin kokemista, madaltaa kulttuurin kokemuksen kynnystä ja lisätä kulttuurin tuomaa hyvinvointia.
Salon kulttuuriluotsitoiminta on edennyt siihen vaiheeseen, että luotsit ovat päässeet aloittamaan toimintaansa.
-Salon kulttuuripalveluissa tehtiin kolme vuotta sitten kulttuurikysely, jossa tuli esiin yksinäisten ihmisten haasteet päästä kulttuurista osallisiksi. Suomessa pitkään eri muodoissa toiminut kulttuuriluotstitoiminta herätti kiinnostusta. Kaksivuotinen kulttuuriluotsiprojekti käynnistyi Salossa vuosi sitten. Tavoitteena on saada toiminta käyntiin ja löytää omia, Saloon sopivia tapoja toimia, kertoo kulttuurisuunnittelija, kulttuuriluotseista vastaava Satu Pasio.
Kun luotsia tilaa itselleen, Pasio voi tarvittaessa auttaa miettimään, mitä kulttuuritarjontaa Salossa Luotsitoiminnan yhteistyökumppaneina toimivat jo Salon Taidemuseo Veturitalli ja Salon kirjastopalvelut.
-Kirjastossa luotsi ei kuitenkaan korvaa kirjaston työntekijöitä ja tiedä kaikkea. Tarkoitus on olla enemmän seurana ja ohjata toiminnan pariin. Ollaan enemmän kaverina, ei oppaina, Pasio muistuttaa.
Kulttuuriluotsin ei aina tarvitse lähteä mukaan kulttuuritapahtumiin, vaan kulttuurin kokeminen voi tapahtua aivan tutussa ympäristössä esimerkiksi yhdessä lukien tai maalaten. Toiminnan kautta voi siis itsekin olla aktiivinen kulttuurin tekijä.
-Mahdollisuuksia on loputtomasti, Yrttiranta innostuu.
Kulttuuriluotsit ovat käyneet muun muassa Kotisatama hoivakodissa ja suunnitteilla on myös yhteistyötä Varhan kanssa.
Toukokuussa Kulttuuriluotsit järjestävät Salon pääkirjastossa ensimmäisen avoimen lukupiirin.
-Sinne voi tulla myös ihan vaan kuuntelemaan ja seuraamaan, millaista toiminta on, Pasio kertoo.
Kulttuuriluotsien kirjaston päivystyspisteelle on löytänyt asiakkaaksi Leila Sainio.
-Kuulin toiminnasta ja näin lehdestä ilmoituksen tästä kirjastopäivystyksestä. Täällä on luotsina myös tuttuja, Sainio sanoo viitaten Yrttirantaan.
Kulttuuriluotsitoiminnan kohderyhmäksi on tarkoitettu kaikki yli 18-vuotiaat. Tällä hetkellä toimintaa on eniten keskusta-alueella, mutta tarkoitus on levittäytyä ympäri Saloa mahdollisuuksien mukaan.
-Täytyy miettiä tapoja toteuttaa kulttuuria muualla kuin ydinkeskustassa, jossa tarjontaa on. Olemme menossa kahden luotsin kanssa Suomusjärven kulttuurisunnuntaihin esittäytymään ja pitämään pienen taidehetken, Pasio paljastaa.
Luotseja on tällä hetkellä 17 ikähaarukaltaan 26-vuotiaasta eläkeikäisiin.
-Katsotaan, miten toiminta lähtee käyntiin, että tarvitaanko lisää porukkaa, Pasio päättää.
Nelli Spännäri