
Kevät etenee kovaa vauhtia, mutta laskettelukausi jatkuu myös etelässä pääsiäispyhiin saakka.
Teijo Ski Resortin toimitusjohtaja Tapani Kakko odottaa rinteille vauhdikasta kevättä.
-Yöpakkaset pitävät huolen siitä, että rinteet pysyvät hyvässä kunnossa. Maaliskuu on hyvää lasketteluaikaa kevätauringon paistaessa, Kakko sanoo.
Teijon rinteisiin suunnitellaan ensi kaudeksi mittavaa investointia.
-Paikka on jo katsottuna. Siitä lisää myöhemmin.
Vaikka kylien keskustoissa putsataan jo katuja hiekasta ja pihanurmikot alkavat vihertää, perheet löytävät tiensä rinteisiin.
Erja Nuotila ja Kalle Petranen viihtyivät sunnuntaina rinteessä kolmivuotiaan Ainon ja viisivuotiaan Olavin kanssa.
-Ajelimme tänne Koskelta. Vuosittain käydään laskemassa Teijolla, myös pulkkamäessä.
Vanhempiensa kanssa pikkurinteessä laskeneet Hilla (8) ja Joel (6) eivät olisi malttaneet pysähtyä haastattelun ajaksi.
-Kivaa on, sisarukset ilmoittivat.
Pekka Mäenpää

