
Salohallissa nähtiin torstai-iltana viihdyttävä lentopallon naisten Mestaruusliigan ottelu.
LP Viesti voitti neljäeräisessä kamppailussa LP-Vampula erin 3-1 (26-28, 25-21, 25-22). Ottelun aikana nähtiin monia hyviä taistelupalloja ja reipasta iskujenvaihtoa molemmin puolin.
Varsinkin joukkueiden hakkurit Iina Andrikopoulou ja Taylor Milton saivat lyödä palloa pari tuntia sydämensä kyllyydestä.
LP Viestin Viktoriia Tuchashvili heitti pallon Andrikopouloulle 45 kertaa ottelun aikana kun LP Vampulan Milton sai iskettäväkseen 47 passia. Vasenkätisten hakkurien otteita oli ilo seurata; mutta palloa laittoi liikkeelle tehokkaasti myös LP Viestin parhaana palkittu laitahyökkääjä Anniek Siebring .
Ottelu kohokohtia olivat myös Tuchashvilin ja Anna Czakanin yhteistyöllä syntyneet pisteet.
Anniek Siebring oli tyytyväinen voitoton, mutta näki pelin ailahtelevan vielä liikaa.
– Haluaisin että taso pysyy. Meillä oli hyviä hetkiä, mutta niiden jälkeen annettiin omilla virheillä pisteputkia vastustajalle.
Anniek on tyytyväinen vaihtonurkkauksessa verrytelleen M´Kaela Whiten saapumiseen joukkueen kokoonpanoon.
– Hän hyppää korkealle, Anniek kertoo ensimmäiset huomionsa pitkästä keskipelaajasta.
Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen näki ottelun sisällä kaksi lentopallo-ottelua.
– Kahdessa ensimmäisessä erässä erittäin vahvaa hyökkäyspeliä. Meillä tappioerässä hyökkäysprosentti melkein 70. Tosin kummallakaan joukkueella ei ollut tietoakaan torjunta- eikä puolustuspelistä. Sitten taas kolmas ja neljäs erä oli täysin erilaista, molemmat torjuivat ja puolustivat niin että pisteen eteen piti tehdä tosi paljon toitä.
Lemminkäinen sanoi LP Viestin tiedotteessa joukkueensa olleen pulassa vastaanoton kanssa.
– Kymmenen suoraa virhettä on liikaa. Toki Vampula on myös hyvä syöttöjoukkue, syöttää kovaa vähillä virheillä. Viktoriia Tuchashvili pelasi hyviä paikkoja huonoistakin tilanteista. Olen ollut hänen pelaamiseensa tyytyväinen kokonaisuudessaan tällä kaudella ja kyllä otteista huomaa, että tärkeät pelit alkavat taas lähestyä. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla.
