LP Viestille selkeä kotivoitto Puijo Wolleystä

Anna Czakan iskee pallon lattiaan Victoriia Tuchasvilin passista.

LP Viesti nappasi lauantaina 3-0 (25-13, 25-19, 25-17) kotivoiton Puijo Wolleystä ja jatkaa Mestaruusliigan sarjataulukossa kolmantena LP Kangasalan ja Pölkky Kuusamon vanavedessä.
LP Viesti on pelannut nyt 10 ottelua, kun muilla Mestaruusliigajoukkueilla on takanaan 6-9 peliä rikkonaisen alkukauden aikana.
LP Viestin kotipeliä seurasi 279 katsojaa eli lisää lentopalloväkeä toivotaan Salohalliin, jossa mahtuu seuraamaan ottelutapahtumia turvallisella etäisyydellä muista katsojista.
Ottelussa vahvoja otteita esittänyt ja kotijoukkueen parhaana palkittu Nea Haatainen teki kolmannen erän lopussa tilaa kanadalaiselle Beth Vinnellille, joka teki eilen ensiesiintymisensä Mestaruusliigassa.
Hyvin pelannut LP Viesti ei tehnyt ottelussa yhtään nostovirhettä.
Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen kertoo hyvän pelin avaimiksi sen, että joukkue pääsi  ensimmäistä kertaa tällä kaudella treenaamaan loppuviikon ajan ilman arkipelejä.
– Mielestäni se näkyi pelissä. Tämä oli Puijolle vasta toinen 3-0 tappio, joten olen tyytyväinen, hehän ovat voittaneet esimerkiksi OrPon 3-0. Meillä ei ollut yhtään nostovirhettä ja puolustuksen jälkeinen hyökkäys toimi erityisen hyvin.
Nea Haatainen iloitsi kanadalaiskollegan ensiminuuteista Salohallin parketilla.
– Oli kiva nähdä Beth kentällä eikä harmittanut, että jouduin pois. Kolmas keskari haastaa ja jokaisessa pelissä pitää antaa kaikkensa. Aina pitää vaan mennä täysillä. Viime kauteen verrattuna voi sanoa, että kehityskaari on ylöspäin menossa eikä siitä voi olla kuin onnellinen, Nea kertoi ottelun jälkeen

LP Viesti ei tehnyt Puijo Wolleytä vastaan yhtään vastaanottovirhettä, vaikka vierasjoukkue yritti peittää käsiviidakolla syöttäjänsä aikeet.

Ottelutilasto.
http://lml-web.dataproject.com/MatchStatistics.aspx?mID=2801&ID=74&CID=114&PID=0

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: