Lukiolaiskaverusten 4H-yritys tarttuu työhön

PintaNeliö eli Valtteri, Sami, Topias ja Kaapo tekevät nuoruuden innolla siistiä jälkeä pihassa ja puutarhassa.
PintaNeliö eli Valtteri, Sami, Topias ja Kaapo tekevät nuoruuden innolla siistiä jälkeä pihassa ja puutarhassa.

Salolaiset nuoret miehet Valtteri Alanissi, Kaapo Korkiakoski, Topias Kuusisto ja Sami Miskala kiipeilevät mielellään katoilla ja viihtyvät ihmisten pihoissa ja puutarhoissa.

Viime viikolla lukiolaiskaverukset levittivät soraa ja leikkasivat aitaa salolaisen omakotitalon pihamaalla.
-Idea yhteisestä yrityksestä tuli kerran, kun oltiin yhdessä lukion kuntosalilla. Isä oli aiemmin ehdottanut, että voisin alkaa puhdistamaan meidän kotikadun talojen kattoja, Valtteri kertoo.

4H-yrittäjät tekevät yhteistyötä yhteisen liikeidean parissa PintaNeliön nimissä.
-Me laskutamme asiakasta kerran ja jaamme tulot sitten tehtyjen tuntien perustella jokaisen toiminimelle. Mukavasti on tullut töitä ja yhteydenottoja.

PintaNeliö laskuttaa pääosin 15 euroa tunnilta per työntekijä. Kattotyöskentely hinnoitellaan urakkana. Katolle kiivettäessä käytössä on turvavaljaat ja muu tarpeellinen varustus. Vakuutukset ovat kunnossa.
-Me puhdistetaan kattoja, laatoituksia ja talon ulkoseiniä siihen sopivalla biohajoavalla aineella. Lisäksi tehdään muita sopivia kiinteistöjen ja pihojen huoltotöitä.

Työmaalla työtahti on todistettavasti reipas.

Kunnon kokoinen poppikone on nostettu läheisen kannon nokkaan ja vaikuttavan näköisessä Ranger-mönkijässä on vinssi ja peräkoukku. Alas leikattu pensasaita kuljetettiin asianmukaisesti kuomullisella peräkäryllä Korvenmäkeen. Toki korvausta vastaan.

Osaamista ja asiantuntemusta tulee lisää töitä tehtäessä.
-Me ollaan lukiossa bisneslinjalla ja on saatu sitä kautta tietoa yrittämisestä. Anna Laakkonen kävi koulussa kertomassa 4H-yrittämisestä.

Pojat kertovat käyneensä pankissa kyselemässä neuvoja yrityksen perustamiseen.
-Koska me ollaan alaikäisiä, tämä oli paras ja helpoin tapa aloittaa yrittäminen. Ensi viikoksi meiltä on tilattu 23 omenapuun leikkaaminen, pojat naurahtavat.

Koulunkäynnin ja yrittämisen lisäksi jokaisella on omat harrastuksensa. Siksi on hyvä, että kaikkien ei tarvitse ehtiä jokaiselle työkeikalle.

Markkinointia PintaNeliön ei ole tarvinnut isommin tehdä. Kun koulu on päätyö, keikkoja ehtii ottamaan vastaan vain sopivan määrän. Kesällä toki enemmän.
-Laita siihen juttuun, että meidät löytää Instagramista ja Facebookista, pojat ehdottavat.

4H kannustaa nuoria yrittäjiksi

Salon 4H:n toiminnanjohtaja Anna Laakkonen kertoo, että 4H on mainio tapa tutustua yrittäjyyteen,
-Nuorten yritysidea saa usein alkunsa omasta harrastuksesta tai kiinnostuksen kohteesta

Pihatyöala on kesätyönä suosituin, mutta yritysideoina on monenlaisia tuotteita ja palveluja.

Perustietoja nuoret saavat muun muassa 4H-yrityskurssilla ja omalta yritysohjaajalta.

4H:ssa nuorten omat kiinnostuksen kohteet yhdistyvät työelämätaitoihin ja yrittäjyyteen.
-Olemme olemassa, jotta lapsista ja nuorista kasvaisi aktiivisia, vastuullisia ja yritteliäitä aikuisia laadukkaan tekemisen kautta, Laakkonen sanoo.

Salon 4H-yhdistys toimii koko Salon alueella, kohderyhmänä 13-28-vuotiaat nuoret.
-Viime vuosien varrella toimintamme painopisteeksi on kasvanut tämä paikallisten nuorten suosima 4H-yrittäjyys. Yritystoiminnan kautta nuori saa työkokemusta työllistämällä itse itsensä 4H:n tuella. Mahdollistamme ensimmäisiä työkokemuksia myös palkkaamalla nuoria esimerkiksi ikäihmisille viriketoimintaa järjestämään. Silloin toimimme nuorille työnantajana. Perinteikkäämpää toimintaa ovat 4H-kerhot ja Reilu Teko -säkkikeräys.

Laakkosen mukaan 4H-yritys on helppo tapa kokeilla yrittäjyyttä.
-Se on hyvä vaihtoehto perinteiselle kesätyölle tai tienaamiseen koulun ohella. 4H-yrittäjänä voi tehdä töitä itselleen sopivalla aikataululla ja tienata rahaa samalla kun oppii uusia taitoja. Mukaan pääsee ilmoittautumalla vaikkapa heti seuraavaan 4H-yrityskoulutukseen huhtikuussa.

Salossa 4H-palveluja voi saada esimerkiksi pyöränhuoltoon, leipomiseen, siivoukseen, valokuvakseen, meikkeihin, graafiseen suunnitteluun, ikkunanpesuun, nurmikon leikkuuseen ja moneen muuhun.

Pekka Mäenpää

Toiminnanjohtaja Anna Laakkonen sanoo, että 4H-yrittäjyys on  suosittua nuorten keskuudessa.
Toiminnanjohtaja Anna Laakkonen sanoo, että 4H-yrittäjyys on suosittua nuorten keskuudessa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: