
Kun aikoinaan matkatoimistossa työskennelleet entiset työkaverit tapaavat, puhutaan takuuvarmasti vanhoista ja uusista reissuista. Salon Suomen Matkatoimiston tytöistä enää yksi toimii matkatoimistoalalla, mutta matkustaminen on jäänyt osaksi kaikkien vapaa-ajan viettoa. Välillä harrastetaan lähimatkailua ja patikoidaan vaikkapa Teijon kansallispuistossa, toisinaan matkat suuntautuvat toiselle puolelle maapalloa: Malediiveille, Australiaan tai Etelä-Afrikkaan.
Terveydenhoitoalalla työskentelevä Tea Kallioniemi kertoo, että hänen sekä viimeisin että mielenpainuvin kohde sijaitsee Kreikassa.
-Kävin Rodoksella huhtikuussa, asuimme muutaman kilometrin päässä kaupungista lentokentälle päin. Rodoksen kaupungissa kävimme muutamaan otteeseen ja lisäksi teimme retken viehättävälle Symin saarelle. Vaikuttavista kohteista tulee ensimmäisenä mieleen Meteoran luostari Thessaliassa, Manner-Kreikassa. Alueella on useita ortodoksisia luostareita, jotka on rakennettu luonnon hiekkakivikallioon ajan saatossa muovaamien korkeiden kalliopylväiden päälle. Korkeanpaikankammoiselle hurja paikka!
Tea on viettänyt vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa ja alkuperäinen Disneyland Kaliforniassa muistuu mukavasti mieleen.
-Jenkeistä on kyllä muitakin hauskoja muistoja. Olen käynyt New Yorkissa NHL-matsissa, josta tosin nukuin puolet. Kihloihinkin tuli aikoinaan mentyä Central Parkissa.
Finanssialalla työskentelevän Pirjo Kosken viimeisin matka suuntautui syyskuussa Santorinille.
-Kiertelimme auton kanssa ympäri saarta, jota pidetään Kreikan kauneimpana. Postikortit, joissa on auringossa kylpeviä sinikattoisia valkoisia rakennuksia, on suurimmaksi osaksi kuvattu Santorinilla. Kapkaupunki on minulle se ”The Paikka”. Kiertelimme viinialueilla ja kävimme safarilla. Leijonat karjuivat, sirkat sirittivät ja taivas oli kuin sateenvarjo: kun ei ollut valosaastetta, niin tähdet näkyivät upeasti.
Ihan toisessa suunnassa on jäänyt mieleen koskenlasku Dominikaanisessa Tasavallassa. Suomessa ei ikinä päästettäisi turisteja laskemaan moisia putouksia!
Tiina Hento on viimeksi reissannut Normandiassa Ranskassa, mutta mieleenpainuvin kohde on ollut Australia, jossa hän on käynyt kolme kertaa.
-Australia on niin laaja maa, että siihen ei ihan lyhyessä ajassa ehdi tutustua. Ensimmäinen kohteeni oli Sydney, josta oli kotoisin myös Suomessa asuva kihlattuni. Seuraava reissu suuntautui Melbourneen ja viimeisin Cairnsiin. Innokkaana laskettelijana myös alppimatkat ovat jääneet mieleen ja seuraavaksi odotellaan tyttärelle luvattua Disneylandin reissua.
Mari Vihervaara pitää Maripuotia Salossa ja on sitä mieltä, että kun yrittäjä lomailee, on päästävä irtautumaan kokonaan arjesta ja tavallisista ympyröistä.
-Olimme lokakuussa Malediiveilla kymmenen päivää ja se oli täydellinen kohde: ihana pieni saari, jossa oli kaksi hotellia. Oikeastaan kyseessä oli kaksi pitkällä laiturilla yhdistettyä saarta. Aurinko, valkoiset hiekkarannat ja turkoosinsininen meri, jonka vesi on 28 astetta lämmintä ympäri vuoden. Snorklasimme ja nautimme all inclusive-hotellin hyvästä ruuasta ja ystävällisestä palvelusta. Sinne voisi hyvin mennä uudelleenkin!
Muistot yhteisistä matkoista eri kokoonpanoilla aiheuttavat kiihkeää pulinaa ja iloisia naurun pyrskähdyksiä. Milloin on eksytty revyytyttöjen pukuhuoneeseen etsimään vessaa ja milloin hätistelty pois Pariisin metroaseman yli-innokkaita miekkosia. Mahdollisesti juuri ihailijoita paetessaan Pirjo ja Tea hyppäsivät aikoinaan väärään suuntaan menevään luotijunaan. Tytöt jäivät seuraavalla pysäkillä pois ja totesivat, että juna oli nimensä veroinen – matka takaisin lähtöpisteeseen kesti iät ja ajat!
Elina Koskinen