Puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo Kokoomuksen tavoittelevan vaalipiiristä jopa kahta lisäpaikkaa

Kokoomuksen salolaiset eduskuntavaaliehdokkaat Pertti Hemmilä ja Anu Aaltonen keskustelivat Salon messuilla äänestäjien ja paikalle saapuneen puolueen puheenjohtajan kanssa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo puolueen tavoittelevan selkeää vaalivoittoa eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomessa.

Tällä hetkellä kokoomuksella on vaalipiirissä neljä kansanedustajaa.
-Ilman muuta vähintään 1-2 paikkaa on tavoitteena ottaa lisää.

Orpon mukaan Kokoomuksella on tällä hetkellä korkea valtakunnallinen kannatus. Varsinais-Suomessa Kokoomuksen suosio on perinteisesti jonkin verran keskiarvoa korkeammalla. Vaalityötä tehdään jo eri puolilla maakuntaa.
-Täysrähinä on jo päällä, Orpo sanoi tervehtiessään tuttuja Salohallissa.

Puheenjohtaja Orpo teki Saloon ja messuille lauantaina yllätysvierailun, koska Turkuun suunniteltu pulkkamäkitapahtuma peruuntui vesisateen ja osin myös lumen puutteen vuoksi.
-Olin tulossa joka tapauksessa Saloon ja tulen vielä uudestaan kampanjan aikana. Mainio tapahtuma, Orpo kehaisi Salon Messujen tunnelmaa.

Sdp:n Sanna Marinin ja perussuomalaisten Riikka Purran kanssa hallituksen muodostajan paikasta kisaava Orpo kommentoi Salonjokilaaksolle myös pääministeri Marinin kanssa loppuviikosta käymäänsä keskustelua.

Marin ja Orpo kohtasivat Politiikan toimittajien väittelytilaisuudessa.
-Pitäisi koota ihmisiä yhteen ja löytää yhteistyökykyä – ei rajata pois. Se vie keskustelua väärille urille, Orpo sanoi.

Hänen mukaansa nyt on aika puhua Suomen tulevaisuudesta.
-Asiat on kotimaassa huonommalla jamalla kuin ikiaikoihin. Vanhuspalvelut ja terveydenhuolto kriisissä, päivystyksiin ei pääse, jengiväkivalta kasvaa, velkaa otetaan. Näistä pitäisi puhua. Ei siitä onko joku muu ryhmä suomalaisista epäkelpoja.

Orpo viittasi Sdp:n linjaukseen, jonka mukaan puolue ei lähde perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen Orpon mukaan toimimalla näin ennen vaaleja Marin vie huomion pois varsinaisista ongelmista.
-Että aletaan puhumaan muista puolueista ja arvioidaan etukäteen ennen vaaleja hallituskelpoisuutta ja äänestäjiä, Orpo pohdiskeli.

Kokoomuksella on Salosta kaksi ehdokasta kevään eduskuntavaaleissa.

Anu Aaltonen ja Pertti Hemmilä vaihtoivat kumpikin muutaman sanan puheenjohtaja Orpon kanssa Salohallin juoksusuoralla.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi vaalityön alkaneen jo Varsinais-Suomessa.

Salonjokilaakso seuraa valmistautumista eduskuntavaalehin ja raportoi muun muassa puolueiden johdon Salon vierailuista painetussa lehdessä.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: