Mestari Kataja Salohalliin Vilppaan vieraaksi

nettilehti nenonen
Vilppaan Juho Nenoselta odotetaan Salohallissa johtajuutta ja tehokkuutta Joensuun Katajaa vastaan.

Vilpas sai keskiviikkona kolmen ottelun vierasputken päätökseen. Saldona yksi voitto (KTP) ja kaksi tappiota (BC Nokia, Karhu). Nyt on edessä kaksi kotiottelua ja ensiksi Salohallin tiukat korit pääsee testaamaan Joensuun Kataja lauantaina kello 17:00. Katajalla on koossa kaksi voittoa (KTP 89-80, Pyrintö 69-87) ja yksi tappio (Kouvot 85-93).
Viime kaudella Kataja oli Vilppaalle ylivoimainen este ja voitot itärajalle 0-4 (75-82, 84-68, 55-82, 87-74). Kataja pokkasi kauden päätteeksi historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Joensuulaiset mestaruuteen luotsannut Pekka Salminen vaihtoi maisemaa ja tilalle palkattiin tuttu mies, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala. Kokenut Toijala valmensi Kouvolassa 2005-2010 ja siirtyi Katajan peräsimeen 2010-2014. Välivuoden jälkeen Toijala on palannut tuttuihin maisemiin.
Arnold, Horton ja Knight lähtivät isompiin liigoihin ja tilalle hankittiin nykysääntöjen mukaisesti neljä uutta miestä. Päävalmentaja Toijala myönsi olevansa tyytyväinen nykyiseen kvartettiin. Sentterin paikka meni Carson Desrosiersille (213), ja takamies/laiturin osastolla nähdään Trevis Simpson (193), Thomas Scrubb (198) sekä uusin hankinta Lamayn Wilson (203). Hän korvaa Nathan Healyn, jonka sopimusta ei jatkettu. 35-vuotias Wilson onkin nelikon mielenkiintoisin tapaus. 203-senttinen iso laituri on urallaan pelannut mm. Latviassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Ukrainassa, Turkissa, Georgiassa, Tsekissä ja viimeksi Israelissa. Troyn yliopiston mies aloitti Joensuussa 14. ammattilaiskautensa.
– Wilson on nelospaikan pelaaja, joka pelaa tarvittaessa myös kolmospaikkaa. Hyvä scoraaja ja urheilija. Tähän saakka emme ole tämän tason kiinnityksissä juurikaan onnistuneet, nyt olimme varmasti hieman onnekkaitakin, myöntää Toijala kokeneesta vahvistuksestaan.
Vaikka jenkkirintamalla riittää tasoa, Kataja on edelleen Teemu Rannikon joukkue. Käsileikkauksen vuoksi maajoukkuehommista vetäytynyt Rannikko ei esittelyjä kaipaa. Teemu on Katajalle ”The Man”, mies joka pyörittää peliä hurjalla kokemuksellaan. Turkulaislähtöistä Rannikkoa ei voi jättää kaarelle vapaaksi, sillä kolmonen lähtee tarkasti. Mieluisinta hommaa on kuitenkin syöttäminen. Uran syöttöklipeistä saisi helposti kokoillan elokuvan.
Alkukauden tilastot: 11.0 pistettä, 2.0 levypalloa, 8.0 syöttöä (liigan ykkönen). Yllätys on, että Rannikko on myös menetystilaston kärkimies!
Levypallopelaaminen nousee taatusti isoon rooliin. Vilpas on ollut koko alkukauden vaikeuksissa korien alla ja sulkupeli on unohtunut liian usein. Vastakkain kaksi liigan heikoimpiin kuuluvaa levypallojoukkuetta. Vain Kauhajoki on niiden takana.
Levyrimäärät ovat jääneet pieniksi etenkin puolustuspäässä, sillä Katajalla on liigan vähiten oman pään irtopalloja (22.0), Vilppaalla toiseksi vähiten (23.5).
Katajan hyökkäyspeli on kulkenut hyvin, josta osoituksena 87.0 pistettä peliä kohti. Se on toiseksi eniten Kouvojen jälkeen. Ykköstykki on Lamayn Wilson (17.0) perässään Simpson (16.7) ja Desrosiers (15.3). Levyjä on hakenut eniten Scrubb (11.3).
Myös Vilppaan 81,5 tehtyä pistettä on enemmän kuin moneen vuoteen. Koriykkönen on ollut Doug Wiggins (20.8) ja hyvää tukea on antanut Austin Dufault (17.3).
Tommi Huolila. Vilppaan kasvatti, joka nousi suuriin otsikoihin viime kevään finaaleissa. Oli yksi Katajan tärkeimmistä hahmoista mestaruuden takana. Aina loppuun asti yrittävä taistelija, joka siirtyi itärajalle Namika Lahden kautta. Tulee penkiltä ja pelannut tällä kaudella liki 18 minuuttia per peli.

Coach corner

Mikko Tupamäki: Kovin mahdollinen haaste, kun Suomen mestari tulee käymään. Teemu Rannikko pyörittää peliä ja joukkue hyökkää laajalla rintamalla. Meidän on nostettava puolustuksen intensiteetti ylös ja vaikeutettava Katajan pelinrakentelua. Meidän on päästävä määräämään pelin tempo, sillä puolenkentän pelissä olemme vaikeuksissa.

Jukka Toijala: Meille kauden pisin vierasmatka, mutta homma on tuttua kauraa. Salossa odottaa erittäin aktiivinen kotijoukkue, joka hyökkää erinomaisesti avoimella kentällä ja on aktiivinen kaarella. Meidän täytyy pakottaa Vikings meidän haluamaamme tempoon ja tukkia tie korille. Meillä on alla viikon harjoittelujakso, jossa on pyritty vahvistamaan yhteispeliä molemmissa päissä sekä tuomaan uusia vaihtoehtoja.

Illan otteluisäntänä Salonjokilaakso, Viikon Piristys.

 

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: