Mielensäpahoittaja pohdiskelee Teatterivintillä

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö
Ohjaus: Jari Luolamaa
Lavastus ja puvustus:
Sanna Leppänen ja Iita Leppänen

Pekka Mäenpää

Rikalanmäen Teatterivintillä nähdään tänä kesänä Ilosia aikoja Tuomas Kyron luoman Mielensäpahoittaja-hahmon tulkitsemana.
Uudenkaupungin teatterin Jari Luolamaan vierailuohjaus täällä Provinssissa on monin tavoin yllättävä, ainakin jos katsojalla on etukäteisodotuksia.
Monella on.
Provinssin oma ohjaaja Joona Suominen tekee syksyllä vastavuoroisesti Uuteenkaupunkiin teatteria; Salossa huikean vastaanoton saanut Vuonna 85 -musikaali puree varmasti länsirannikollakin.
Sitä olin sanomassa, että jos joku odottaa Teatterivintiltä tänä kesänä joonasmaista iloittelua, voi vaikka pahoittaa mielensä. Mutta jos menee katsomoon avoimin mielin, saa yllättyä iloisesti maailman verkkaisuudesta ja ajattelun aitoudesta.
Tiedän kun näin, että Teatterivintillä haettiin useammalla tuolilla parempaa asentoa ennen väliaikaa. Mielensäpahoittajalla (Raimo Nummela) ei ollut näyttämöllä kiire minnekään; ne päivät olivat takana päin, jos sellaisia oli koskaan ollutkaan.
En nyt toista tässä mielensäpahoittajan lausahduksia, mutta lähtövalmisteluja voi tehdä yhdellä jos toisella tavalla. Mihin sitten onkaan menossa.
Rikalanmäellä nähdään omalla tavallaan melankolinen ja haikeakin yksinpuhelu elämästä ja valmistautumisesta sen päättymiseen – sellaista vähemmän naurettavaa kesäteatteria.
Testamenttiin tarvitaan mustetta ja muistokirjoituskin pitää tehdä. Arkku pitää olla aina jossain vaiheessa elämää.
Lienee sukupolvikysymys, mutta osa ensi-iltakatsojista sai elävän muiston omasta lapsuudestaan, kun mielensäpahoittaja katseli ja kuunteli sylitelevisiosta Anssi Kukkosen selostusta Juha Väätäisen kultajuoksusta yleisurheilun Helsingin EM-kisafinaalista.
Ihan pelkkää mielensäpahoittajan monologia yleisön kanssa ei sentään ole tarjolla.
Saara Rauvala, Jussi Vänttinen, Marja Ruokonen ja Mikko Saari tuovat tarinaan ja esitykseen onnistuneesti ne ihmiset ja hetket, jotka saavat mielensäpahoittajan näkemään myös uusia merkityksiä omassa elämässään.
Kaikki ei olekaan vielä tässä: lättähattu (Mikko Saari) osoittautuu ystävyyden arvoiseksi, seuraavan sukupolven (Rauvala/Vänttinen) rakkaus jaksaa ja muistisairas puoliso (Marja Ruokonen) on mielensäpahoittajan elämän tärkein ihminen loppuun asti.

Rikalanmäen Teatterivintillä emännän roolissa nähdään Marja Ruokonen ja itse Mielensäpahoittajaa tulkitsee Raimo Nummela.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: