Mike ja Leni Stern aloittavat SaloJazzin kevään Musinesssa

Salojazzin tammikuun klubikonsertin lavalle astuu keskiviikkona Mike Stern yhdessä muusikkovaimonsa Leni Sternin kanssa.

SaloJazzin kevätkausi sisältää kuusi ravintola Musinessa järjestettävää konserttia, minkä lisäksi luvassa on uusia avauksia muun muassa paikallisten esiintyjien iltojen muodossa.

Tammikuun klubikonsertin esiintyjäparina lavalle astuvat ensi viikon keskiviikkona Mike ja Leni Stern.
SaloJazz kertoo tiedotteessa, että Mike Stern kuuluu fuusiojazzin merkittävimpien kitaristien joukkoon.
”1980-luvulla Miles Davisin yhtyeessä maailman maineeseen noussut Stern omaa ikonisen soundin, jossa yhdistyy hienosti Jimi Hendrixistä kumpuava rockin voima ja toisaalta sulavat jazz-harmoniat. Mike Stern tunnetaan myös työskentelystään Blood, Sweat and Tears sekä Steps Ahead -kokoonpanojen kanssa.”
Keskiviikkona 25. tammikuuta esiintyvä juuri 70 vuotta täyttänyt Stern on äänestetty vuonna 2009 maailman kaikkien aikojen parhaiden kitaristien joukkoon (DownBeat-lehti). Guitar Player -lehti nimesi puolestaan Sternin vuoden 1993 parhaaksi jazzkitaristiksi.

Mike Sternin kanssa Salossa esiintyy hänen vaimonsa, kitaristi-lauluntekijä Leni Stern, jonka vaikuttavassa diskografiassa ovat edustettuina muun muassa afrikkalaiset rytmit ja instrumentit. Leni on palkittu viiteen kertaan ”Female Jazz Guitarist of the Year” -tittelillä Gibson-kitaravalmistajan puolesta.
Yhteistyössä helsinkiläisen Koko Jazz Clubin kanssa tuotettu, kolme konserttia sisältävä Suomen vierailu, on merkittävä tapaus myös suomalaisen jazzin kansainvälistymiselle.
Stern halusi toteuttaa konsertit yhteistyössä kotimaisen huipputrion kanssa.
SaloJazz Klubilla useita kertoja vierailleet saksofonisti Joonatan Rautio, basisti Timo Hirvonen ja rumpali Jussi Lehtonen täydentävät huippuviisikon.


Kevään uutena avauksena SaloJazz ja Musine järjestävät helmikuussa paikallisten muusikoiden, Local Stars Night -illan. Ensimmäisessä kolmen paikallisen bändin illassa mennään sujuvasti bluesista rockiin.
Kitaristit Jouni ”Jay Kay” Kallenautio ja Hannu ”Vito” Laurinen aloittavat illan tarjoilemalla bluesia maustettuna ripauksella countrya ja jazzia. Kauhia Äijä -rockyhtye jatkaa iltaa suoraviivaisella rockasenteella.
Konsertin päättävä Core Group on tuore salolainen kokoonpano, joka on pitkän linjan soittajista koostuva, funk- ja bluesrytmeistä improvisaatioihin innostusta ammentava groove-kokoonpano.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: