Salon Historiallinen Museo juhlistaa 110-vuotista taivaltaan

Meritalon museo Moision sydämessä on monille kaupunkilaisille tuttu paikka. Viehkeää ja monivivahteista tarinaa kantava rakennus on tuonut Saloon kulttuuria ja sivistystä jo ennen viime vuosisadan alkua.
Tätä samaa historiallisen pitkää aikakautta juhlistaa nyt myös Salon museotoiminta. On SAMUn eli Salon Historiallisen Museon 110-vuotisjuhlavuosi.
-Niin paljon puuhaa olisi, kun vain tekemään ehtisi, naurahtaa SAMUn intendentti Mia Juva.
Hänen vierellään Meritalon museon kesätyöntekijänä vastikään aloittanut Suvi Laine komppaa tätä ja pudistelee päätään.
-Järjestelyä ja muuta organisointia, ihan näyttelytilojen siistimistä ja kunnossapitoa riittää. Pienten korjailujen ja ehostuksien tekemistä – ihan kaikkea.
Kauniit historialliset tilat eivät totisesti synny itsestään. Kumpikin naisista korostaa, miten paljon yleisöltä huomaamattomissa olevia askareita museotyöntekijöiden ammattiin kuuluu. Mia Juva tosin tarkentaa, että näin asian toisaalta myös kuuluu olla. Esillepanojen ei tule näyttää tehdyiltä. Esineiden ja tilojen alkuperäinen luonne, olemus ja tarkoitus tulee näkyä niin, kuin paikassa on asuttu ja eletty.
Tämän ansiosta monesta museorakennuksesta huokuu oma erityinen ilmapiirinsä. Meritalon museo ei ole asiassa poikkeus – Juva ja Laine nauravatkin, miten jo nyt Laine on ryhtynyt toivottamaan hyvät yöt Meritalon entiselle asukkaalle, Olga Kotisalmelle. Hän palveli uskollisesti Meritalossa asunutta Kallion perhettä aina kuolemaansa saakka.
-Täällä on sellainen lämmin, miellyttävä tunnelma, Juva pohtii.
Tämän voi varmasti jokainen rakennuksessa itse käynyt vahvistaa todeksi.
Arjessa museotyöntekijöiden tehtäviin kuuluu monenlaisia – ja jopa hieman yllättäviäkin töitä. Esimerkiksi Suvi Laine on vastikään tarkistellut kesän näyttelyesitteisiin tulevia tekstejä. Samoin tiedon vaalinta, kokoaminen ja järjestely sekä niiden päivittäminen kuuluvat asiaan. Toinen olennainen työnsarka on kokoelmatyö, mihin kuuluu esineistön luettelointi ja hoito, sekä tapahtumien järjestäminen. Vasta näiden jälkeen työhön kuuluu museokävijöille näkyvämpi osa alaa eli näyttelyjen opastus, valvonta ja muu asiakaspalvelu.
Selvä yhteinen piirre jokaiselle päivälle on kuitenkin se, että ne eivät ole koskaan keskenään samanlaisia. Aamulla työt aloittaessa ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan.
-Varsinaista tutkimusta ei yllättäen museoalalla tehdä paljoa. Aika ei käytännössä riitä siihen. Eli lähinnä harvakseltaan alan ammattilaiset voivat apurahojen turvin jäädä erilliselle tutkimusvapaalle, muun työn ohessa se menee vapaa-ajan puolelle, Juva selventää.
Hyvin toisiaan täydentävän oloinen, iloinen kaksikko omaa paljon yhteistä. Molemmat ovat opiskelleet kulttuurihistoriaa yliopistossa ja kummankin työkokemus pitää sisällään erityisen paljon linnojen ja keskiaikaisen historian parissa työskentelyä. Intendentti Mia Juva on työskennellyt Salossa vuodesta 2012, yliopisto-opiskelija Suvi Laine puolestaan on tänä kesänä ensimmäistä kertaa Meritalolla. Tulo Moision pieneen paikallismuseoon on hänen omien sanojensa mukaan piristävä aikahyppy kivilinnojen jylhyydestä 1900-luvun alkuvuosiin.
-Laaja kokemus eri aihe- ja aikakausista on tälläkin alalla vain eduksi, hän vahvistaa tyytyväisenä.
Tulevana syksynä nuorta museoalan ammattilaista odottaa sopivasti myös maisteriksi valmistuminen.
Mutta mitä 110-vuotisjuhla tarkoittaa Salon alueen pienemmille ja suuremmille museoille ja seudun yhteisölle? Mia Juva jatkaa:
-Tavoitteina on jo tovin ollut lujittaa paikallisyhdistysten ja meidän, SAMUn, välistä toimintaa. Näillä pienillä ja usein pitkäikäisillä yhdistyksillä on suuri määrä hartaasti vaalittua tietämystä ja taitoa vuosien takaa. Olisi hienoa saada tuotua sitä enemmän esille.
Svartholman linnoista ja muista mahtipontisista miljöistä huolimatta kaikki kulttuurikohteet ovat yhtä arvokkaita – kukin omalla tavallaan. Juva ja Laine uskovat, että viime aikoina suureen suosioon noussut kotimaan matkailu jatkuu tänäkin kesänä.
-Takuulla ihmisiä alkaa kiinnostamaan enemmän myös nämä tutuilla nurkilla olevat kohteet, joihin pääsee vaikka polkupyörällä. Polttoaineen hinnan nousu vaikuttaa varmasti. Ja tapahtuuhan meillä kaikkea mukavaa! Nyt helatorstaina Meritalolla vietetään pörriäispäivää ja heinäkuussa Hannan päivänä uudistetun puutarhan avajaiset. Vanhanajan huonekasvinäyttely saadaan Meritalon suureen saliin viime kesän tapaan, kertoo Laine.
-Eli kyllä me tästä vielä saamme aikaiseksi parhaan museokesän pitkästä aikaa, hän lisää innoissaan.
Eikä kummankaan luottavaisesta asennoitumisesta tulevaan voisi uskoakaan muuta. Sydämellä tehty työ näkyy, ja ilolla on onneksi myös mahtava taipumus tarttua. Kulttuurielämyksiä ja kiehtovia tarinoita menneisyydestä voi löytää kuin löytääkin ihan kotikadun kulmalta.
Pörriäispäivää vietetään Meritalolla torstaina 26.5. kello 12–15. Luvassa on syanotypia-paja, hyönteishotellien ja luonnonmateriaaleista tehtävän taiteen askartelua sekä ”Kuki Kukkani”-huonekasvinäyttely. Päivä sopii koko perheelle.
Hannan päivänä 21.7 pidetään uuden puutarhan avajaiset. Ohjelmisto tarkentuu kesän edetessä.
Melissa Koponen