Nuorisopalveluilla kesällä selkeät kuviot – Kesäkaara kurvaa elokuulle, retket Särkänniemeen ja Linnanmäelle

Viime vuonna Juuso Siivonen ja Juha Pyörre parkkeerasivat Kesäkaaran muun muassa Kaivolan koulun pihalle. Yhteistyössä Perttelin MLL:n kanssa järjestetty kaaraparkki keräsi mukavasti lapsia ja nuoria pelaamaan ja viettämään aikaa yhdessä.

Salon kaupungin nuorisopalvelut tarjoavat ohjelmaa lapsille ja nuorille perinteikkäiden kuvioiden kautta.

Salon nuorisopalveluiden Kesäkaara kurvailee ympäri kyliä ja kaupunkia. Kesäkaara lähtee liikkeelle ensi maanantaina ja on koko kesän liikenteessä. Tiedotteessa kerrotaan, että Kaara on vapaasti tilattavissa ja löydettävissä myös sovituilta paikoilta, pääasiassa koulujen ja nuorisotilojen pihoilta.

Kesäkaara sisältää muun muassa mukavia aikuisia nuoriso-ohjaajia, rennon hengailun mahdollistavaa tarviketta, kesäisiä piha-aktiviteetteja ja spesiaaliohjelmaa. Mukana on myös erilaisia pihapelejä, rullaluistimia, skeittilautoja, skuutteja, hengailuun mahdolliset tarpeet, pallopeleihin tarkoitettuja erilaisia palloja ja paljon muutakin ekstraa! Voit toivoa itsekin mitä Kesäkaara voisi sisältää tilauksen yhteydessä.

Kesäkaara on liikkeellä 3.6.-9.8. pääsääntöisesti klo 16-22. Kesäkaara on tilattavissa Instagramista tililtä @nuortenkeskus_steissi tai nuorten keskus Steissin snapista @steissisalo, tai suoraan Kesäkaaran oman puhelimen kautta numerosta 050 3041508 soittamalla, viestillä tai whatsappilla.

Kesäkaaran paikat, ajat ja ohjelman löydät myös Instagramista @nuortensalo tilille ilmestyvästä kalenterista.

Leirit ja kesäretket liikuttavat salolaisia lapsia sekä nuoria

Nuorten toivomusten perusteella nuorisopalveluiden retkiä tehdään tänä kesänä sekä Särkänniemeen että Linnanmäelle. Särkänniemen retki järjestetään maanantaina 10.6. ja Linnanmäelle maanantaina 17.6. Matkalle ilmoittaudutaan Salon kaupungin verkkokaupassa. Bussimatkalle voi lähteä mukaan koko perheen voimin.

Perinteiset lasten ja nuorten kesäleirit pidetään jälleen nuorisopalveluiden leirikeskus Leirisalossa koko kesäkuun ajan. Lisäksi nuorten keskus Steissi täyttyy pienemmistä leiriläisistä, kun 1.-3- luokkalaisten päiväleiri starttaa heti kesäloman alettua. Leirit ovat loppuunmyytyjä, mutta leiritunnelmaan pääset mukaan Salon nuorisopalveluiden sosiaalisen median kanavia seuraamalla.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: