OIKAISU
Toisin kuin tämän viikon Salonjokilaaksossa kerrotaan, palokuntien veteraanipäivää vietetään Salossa torstaina. Ei siis lauantaina kuten virheellisesti kerroimme.
110-vuotisjuhliaan viettävä Salon VPK järjestää veteraanipäivän yhdessä Länsi-Suomen Pelastusalan liiton kanssa Ammattiopiston tiloissa.
– Venemestarinkadulle oppilaitoksen eteen tulee yleisön nähtäville noin 20 vanhaa paloautoa joista kauimpaa tulevat Porvoosta, Helsingistä ja Tammisaaresta, Timo Areva Salon VPK:sta kertoo.
Tilaisuuden alkuun käydään läpi oppilaitoksen pelastussuunnitelma ja sen jälkeen tervehdyksensä tuovat Salon kaupunki, Salon VPK, Pelastusalan liitto, Pelastuslaitos ja Helsingin VPK:n edustajat.
– Kunniapalopäällikkö Jaakko Suvanto pitää lyhyen historiikin Salon VPK:n vaiheista.
Tämän jälkeen klo esiintyy ”Evakkoreki” Erkki Liikanen vajaan tunnin ja sen jälkeen puolet porukasta asettuu ruokajonoon ja toinen puoli lähtee tutustumiskäynnille viereiseen juuri valmistuneeseen Logistiikkakeskukseen.
– Osallistujat myös kisaavat erilaisilla rasteilla ja jossain vaiheessa tehdään porukoiden vaihto ja sen jälkeen jatketaan sisäpihalla yhdessäoloa. Paikalle saapuu reilut 300 palokuntaveteraania, Areva kertoo.
Salon VPK täyttää tänä vuonna 110 vuotta.