Keittiön ruokapöydän ympärillä on hyväntuulista hihitystä ja rakkauttakin, kun salolaisen lautapelikaupan, Peliparatiisin, omistajat Sauli Heikkilä ja Luana Oliveri kahvittelevat ja kertovat yrityksestään. Yritys täyttää pian vuoden, jonka aikana Peliparatiisi on kiertynyt pelien, pelitarvikkeiden ja oheistuotteiden ympärille.
– Me olemme positiivinen Tinder-tarina, Heikkilä paljastaa. Toisinaan tarvitaan vain kaksi samanhenkistä ihmistä riittävän pienen välimatkan päässä toisistaan, hieman uteliaisuutta ja yhteinen kiinnostus tatuointeihin.
– Olin asunut Helsingissä jo neljä vuotta, mutta tavattuani Saulin muutin Saloon. Saulilla oli täällä työ, perhe ja asunto, Oliveri kertoo.
Nyt hänelläkin on Salossa työ, perhe ja asunto yhdessä Heikkilän kanssa.
– Muuton jälkeen hain aktiivisesti töitä Salosta, mutta työllistyminen on ollut haastavaa. Tässä välissä saimme perheenlisäystä ja vauvavuoden jälkeen perustimme peliyrityksemme.
– Haaveilimme pitkään erilaisista yritysmahdollisuuksista. Mietimme, mikä olisi ”siistiä”, mitä Salosta puuttuu? Lopulta ideamme skaalautuivat lautapelien verkkokaupaksi, Heikkilä kertoo.
Lautapelit ovat aina kuuluneet Heikkilän elämään Afrikan tähdestä pöytäroolipeleihin ja korttiroolipeli Magic the Gatheringiin.
– Lautapelien pelaamisen ytimessä on sosiaalisuus. Kun pelaa lautapelejä kasvotusten, ei voi olla hiljaa. Pidän lautapeleistä myös, koska ne ovat rehellisesti ihan kaikille. Kukaan ei jää niiden ulkopuolelle. Lautapelit ovat hyvä keino viettää aikaa lasten kanssa. Kun on lautapelejä, ei ympärille tarvita paljon muuta, Heikkilä pohtii.
Oliverin lapsuudessa puolestaan ulkoiltiin paljon perheen kesken.
– Olen kotoisin pienestä Italialaisesta kaupungista Milanon läheltä. Meillä oli tapana viettää aikaa luonnossa, emmekä juurikaan pelanneet lautapelejä. Jouluisin pelasimme Tombolaa (Bingoa). Vasta Saulin tavattuani aloin pelata. Olen huomannut, että jokainen rentoutuu pelien ääressä eri tavalla. Minusta Afrikan tähden kauneus on siinä, että sitä voi vain pelailla, Sauli taas nauttii strategioista ja siitä, että joutuu keskittymään, Oliveri miettii.
– Kyllä, kun rakennan strategioita, mieleen ei mahdu arjen asiat, Heikkilä vahvistaa.
– Näkisitpä, kuinka Sauli rentoutuu pelaamalla Tetristä kaikkein vaikeimmalla tasolla, Oliveri nauraa, ja saa kaikki pöydän ympärillä hihittämään mielikuvalle.
– Silti paras ohjenuorani on, ettei pidä tehdä liian tarkkoja suunnitelmia, sillä asiat muuttuvat aina, Heikkilä filosofoi.
Pariskunta jakaa keskenään sekä kodin että työpaikan.
– Minä käyn myös vuorotöissä, ja olemme jakaneet Luanan kanssa yrityksen työt keskenämme, sillä meillä molemmilla on omat vahvuutemme. Ja Luanahan on meidän vuoden työntekijämme, Heikkilä kehuu hymyillen.
– Perhearjen ja yrittäjyyden yhteensovittaminen on joskus niin saumatonta, että Luanan täytyy sanoa minulle, että nyt läppäri kiinni. Ja vaikka pelit ovat minulle rakkaita, ei aina tee mieli pelata lautapelejäkään, Heikkilä tunnustaa.
– Kun työskentelee lautapelien parissa, peleihin kertyy uusia merkityksiä. Kun ne ennen merkitsivät ystäviä ja vapaa-aikaa, nyt niihin kertyy myös työtä, velvollisuuksia ja vastuuta, Heikkilä miettii.
Pelikulttuuri on pitkään nähty varsin miehisenä, ja ehkä siksi Heikkilä kertoo yllättyneensä, kuinka suuri osa Peliparatiisin asiakkaista on pääkaupunkiseutulaisia naisia. Saloon Heikkilä ja Oliveri toivovat aina vain avoimempaa pelikulttuuria. Lautapelien supervoima on tuoda ihmiset yhteen. Pelien kautta ihmiset pääsevät puolestaan luomaan erilaisia maailmoita, kehittämään myötäelämisen taitoaan ja oppimaan ehkä ystävistään jotakin uutta.
Jonna Hellberg-Pitkänen
