
Teatteri Provinssissa viime perjantaina ensi-iltansa saanut Kyllä isä osaa Espanjassa on vauhdikas uusi komedia, jossa suora toiminta ja vaihtuvat lavasteet on korvattu sinkoilevan terävällä dialogilla – ja kaikki tämä nähdään yhden ja saman, roskalaatikosta löydetyn keittiönpöydän äärellä.
Perheen isä ja äiti ovat näytelmän nimen mukaisesti päättäneet muuttaa Espanjaan eläkepäiviään viettämään, pakoon niin lapsiaan kuin Suomen sääoloja. Kaikki ei kuitenkaan mene odotuksien mukaan, kun isolla rahalla vuokrattu asunto ei olekaan sitä mitä on luvattu, ja yksi kerrallaan samoille nurkille ilmestyvät niin omat lapset kuin isän entiset työkaveritkin.
Onneksi Espanjassa on paljon hyviä puolia Suomeen verrattuna (näin isä ainakin äidille uskottelee), ja uusi elämä auringon alla alkaa edullisesti kalustaen piharoskiksien aarteilla ja naapurista sähköt ”lainaamalla”.
Salossa kantaesityksensä saava uunituore näytelmä palaa suositun Kyllä isä osaa -tv-sarjan juurille ja tekee sen uskollisesti. Hahmojen olemus ja itse näytelmäelämys vetävät selkeät yhtäsuuruusmerkit tuttujen teemojen ja puheenaiheiden välille. Mitäs nyt tehdään, kun isä on tehnyt tyhmyyksiä ja rahatkin ovat lopussa taas kerran.
Näytelmän käsikirjoittaja Pekka Lepikkö toistaa hahmojen välisen dialogin lähes identtisen tuttuun tapaan niiden korviin, jotka tuntevat 1990-luvulla kuvatun sarjan jaksot. Tutut vitsirakenteet toimivat sellaisenaan, mutta niihin on tuotu sopivasti mukaan myös uutta ja tarinassa tilannekohtaista. Isä ja äiti ovat ikääntyneet, ja perheen lapset Jonna ja Jussi aikuistuneet. Useimmat asiat eivät silti koskaan muutu, ja näihin kuuluvat isän toheloinnin ja rahahuolien muassa myös hahmojen suhteet toinen toisiinsa. Isä keksii aina kaikkea, äidillä ja Jonnalla menevät ensimmäisinä hermot ja Jussi jotakuinkin leikkii mukana, kunnes liittoutuu Jonnan kanssa vanhempien päänmenoksi.
Varsinkin Jarno Muron näyttelemänä isän hahmo pääsee oikeuksiinsa. Letkeät liikkeet ja eleet ja täysi heittäytyminen rooliin ovat sulava kokonaisuus. Äidin hahmossa nähtävä Marja Ruokonen niin ikään lunastaa lupaukset siitä, että näyttelijöiden välinen yhteistyö on saumatonta ja luontevaa.
Jonnaa näyttelevä Elsa Pietilä ja vastaavasti Jussina nähtävä Petteri Kallonen suoriutuvat myös omilta osiltaan hienosti. Hahmot ovat koomisuudestaan huolimatta uskottavia.
Näytelmän tarina itsessään on useasta eri sketsinomaisesta tilanteesta koostuva kudelma, joista jokaisessa on jokseenkin oma itsenäinen tilanteensa, josta vitsit saavat alkunsa. Sketsien välinen punainen lanka on yksinkertainen, eli isän tekemä virhearvio Espanjaan muutosta. Kaikki muu rakentuu sellaisenaan kyseisen kehyksen asettamiin raameihin.
Olennaista roolia näytelmässä pitää myös se toistuva kuvio, että todellisuudessa kaikki ei mene kuten kuvitelmissaan uskoo. Säät eivät ole niin aurinkoiset kuin Espanjasta sanotaan, vesijohtovesi ei ole samanlaista kuin Suomessa eikä rantakaan ole niin lähellä kuin piti, uima-altaasta puhumattakaan. Perheen puuhat pelkistyvät paikallisen lainvalvonnan pelossa yhteiseen leikinlaskuun uuden kodin keittiössä ja värikkäisiin mielikuvitusleikkeihin, joissa palataan vaikeasti myönnettävän koti-ikävän ansiosta aina isän taksikuskin arkeen saakka. Ja lopuksi riidellään.
Kaikkinensa näytelmän tarina jää melko löyhästi yhtenäiseksi paketiksi. Toisaalta kohtauksien spontaanilta tuntuva arkisuus, joka rakentuu täysin perheenjäsenten välisiin suhteisiin sekä Jonnan matkalla iskemään, Esa Nummelan esittämään espanjalaiseen José-poikaystävään, antaa siihen juuri Kyllä isä osaa -maailmaan sopivan viehätyksensä.
Tavallisen suomalaisen perheen seikkailut eivät ole kummoisia, mutta veitsenterävällä, naljailevalla huumorilla ja rajattomalla mielikuvituksen määrällä ne pääsevät villillekin laukalle. Tästä Kyllä isä osaa Espanjassa on viihdyttävä muistutus.
Kyllä isä osaa Espanjassa Teatteri Provinssissa:
Käsikirjoitus: Pekka Lepikkö
Ohjaus: Joonas Suominen
Lavastus: Niina Suvitie
Rooleissa
Isä: Jarno Muro
Äiti: Marja Ruokonen
Jonna: Elsa Pietilä
Jussi: Petteri Kallonen
José: Esa Nummela
Melissa Koponen