Vuohensaaressa nautittiin talvesta ja lomasta – Hiihtoloma jatkuu luistellen, uiden ja ulkoillen

Elviiran hymy ja loppuasento mäkihyppyristä laskeutumisen jälkeen.

Vuohensaaressa riitti tiistaina vilskettä ja vilinää, kun sadat lapsierheet ottivat ilon irti meneillään olevasta hiihtolomasta.

Vaikka lumipeite oli ohut, lunta riitti sopivasti niin pulkkailuun kuin moneen muuhun talviseen ilonpitoon. Viisivuotias Elviira pääsi kokeilemaan mäkihyppyä Paimion Urheilijoiden rakentamassa hyppyrissä Roni Fröbergin opastuksella.

– Kivaa oli. Ei pelottanut, Elviira nauroi vaikka alastulot päätyivät kerta toisensa jälkeen pyllähtämiseen.

Vuohensaaren Talven Taikaa -tapahtumassa pääsi kokeileman pilkkimistä Salon Urheilukalastajien opastuksessa ja leikkimään muun muassa lumihippaa ja pelaamaan harjapalloa.

Eepi (9) ja Elias (11) pilkkivät laiturin edustalla Salon urheilukalastajien Veli Saarisen opastuksella. Rekiä oli kairattu puolimetriseen jäähän useampia, mutta kalatutkasta huolimatta saalista oli haasteellista saada.

– Yksi oli kiinni, mutta se puri siiman poikki, Elias kertoi.

Eepi ja Elias kokeilivat kalaonneaan Veli Saarisen opastuksella.

Sanni, Venni, Helmi ja Meeri pitivät evästaukoa tunnin puuhastelun jälkeen. Makkaranpaistajan työn valmistumista odotellessa nautittiin kauniista talvipäivästä.

– Aurinko paistaa. Ei voisi ihanampaa säätä olla, Sanni sanoi.

Saarella pääsi myös maalaamaan ja leikkimään puistossa. Curling meren jäällä oli mukava kokemus samoin kuin nuotiolla istuminen.

Nuorisopalveluiden Metka-kahvilan puffetti ja etenkin makkaranpaisto olivat monen suosikkirasteja.

Hiihtolomaviikolla ehtii vielä harrastamaan monenlaista. Uimahallissa on tarjolla vesipeuhua ja lauantaina uimahallissa viihdyttää lasten ja nuorten toivemusiikki.

Jäähallilla on yleisöluisteluvuoroja joka päivä ja keskiviikkona jäädisco.

Viime päivien lämpöasteet ovat sulattaneet suurimmat etelän lumikinokset, mutta esimerkiksi Teijo Ski Resortissa rinteet ovat erinomaisessa kunnossa ja ainakin Melassuolla ladutkin ovat kestäneet hyvin hiihdettävässä kunnossa.

Torstaina Perniössä järjestetään monipuolinen koko perheen toimintatorstai klo 11-15.

Nuorisopalveluiden pop-up -nuokkarilla liikuntahallissa on tarjolla rentoa menoa ja kestosuosikki bingo pistää pallot pyörimään kahteen otteeseen.

Sisällä hallissa luvassa myös mysteeritehtävä, valopeli, lumiukkopeli ja perheen yhteisiä liikunnallisia omatoimipisteitä. Lisäksi voi osallistua Talvitarina-maalauspajaan ja tulla mukaan luomaan talvista maisemaa. Pajassa maalataan ja piirretään yhdessä, voi käyttää valmiita muotteja tai maalata haluamansa kuvan.

Ulkoilmaelämyksiä pääsee kokemaan kanistericurlingissa, jääleikeissä, suksipeleissä, lumikenkäilyssä ja villasukkakävelyssä. Omat villasukat, luistimet, kypärät ja sukset mukaan. Paikalla on lumikenkiä lainattavaksi.

Nuotiopaikalla luistelukentän vieressä voi paistaa omia makkaroita. Sisällä hallissa herkkuja tarjoilee Perniön Urheilijoiden puffetti.

Myös Mathildedalin Ruukkitehtailla vietetään torstaina Talviriehaa klo 12–15.

Ohjelmassa on muun muassa Ruukinrannan olympialaiset, kasvomaalausta, askartelupaja ja    puuhakierros.

Myös nuorisotilat kylillä ja keskustassa ovat avoinna hiihtolomaviikolla. Ajankohtaiset aukioloajat sekä muutokset löytyvät osoitteesta nuortensalo.fi.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: