Pikkupappilan Kisulit joulutunnelmissa

Halikon Pikkupappilassa toimivan päiväkerhon Kisulit-ryhmäläiset ja askarteluhetkessä valmistamansa joulukortit.

Maritta Määttänen

Halikon Pikkupappilassa toimivassa seurakunnan päiväkerhossa Kisulit-ryhmän lapset valmistautuivat perjantaina joululoman viettoon monella eri tavalla. Lastenohjaajat Susanna Landén ja Katriina Korhonen kertoivat, että aamulla kerho oli aloitettu tuttuun tapaan pienellä kynttilähartaudella ja toiminta jatkui nyt itsepaistettujen pipareiden koristelulla. Kisulit-ryhmä on suunnattu 3-6 -vuotiaille lapsille. Kysyttäessä pöydän äärellä olevilta lapsilta, mitkä asiat joulussa ovat kaikkein kivoimpia, vastauksia alkoi satelemaan nopeasti.
-Joulupukki.
-Joululahjat.
-Lumiukko.
-Lumienkeleiden tekeminen.
-Tuleeko pukki ja saako joululahjoja, lapset sanoivat.

Tällä kertaa ainoana tyttönä paikalla ollut Venla Halme (4) oli pukeutuneena punaiseen tonttuasuun, jonka lakkia koristivat lisäksi säihkyvät poronsarvet.
– Äiti valitsi minulle tämän asun. Käytän tätä jokaisena joulun päivänä, Venla suunnitteli.

Venla kertoi tehneensä jokaiselle kerhokaverilleen joulukortteja. Hänellä oli paljon tietoa tulevista jouluvalmisteluista kotona. Yksi selkeästi Venlan mieltä kutkuttava asia oli joulukuusi ja sen kauniit koristeet.
– Kuusta ei ole vielä tuotu sisälle. Siihen kuuseen tulee hilenauhaa, joka kimaltelee ja latvaan tähti. Lisäksi kuuseen laitetaan värikkäitä ja kimaltelevia joulupalloja. Toivon joululahjaksi Robottikoiraa ja Pipsa Possu -leluja. Ja myös sähköhammasharjaa ja rattikelkkaa.
– Pappa sanoo mua höpöttäjäksi. Papan nimi on Reijo ja mummin nimi Riitta, Venla kertoi.

Joulupipareiden koristelun jälkeen Kisulit siirtyivät askartelemaan joulukortteja. Lapset saivat valmistaa kortit, joissa tonttulakin alta pilkistivät silmät ja tähdet tuikkivat taivaalla. Lenni Jokiselle (4) päiväkerhossa olemisessa on mukavinta leikkiminen kavereiden kanssa. Hänen mielestään mieluisin leikki on laivaleikki, jota leikitään sohvalla ja sen läheisyydessä olevilla pikkutuoleilla.
– Se on punainen Viking-laiva. Kukaan ei ole kapteeni, vaan laiva liikkuu itsestään. Siellä makoillaan ja nukutaan. Laivassa on kokoushuone ja vessa, ne ovat nuo pikkutuolit. Mukaan pakataan ruokaa ja lautasia. Joskus laiva menee käymään toisessa satamassa ja viidakossa, Lenni selosti.

Lenni odottaa joulua innokkaana.
– Vietämme joulua pappan ja mamman luona. Sinne tulee joulupukki. Jouluruoista parasta on riisipuuro, rusinasoppa sopisi sen kanssa, Lenni kertoi.

Joulukorttien valmistuttua päiväkerholaisilla oli aikaa vapaaseen leikkiin. Susanna Landén kertoi leikille varatun ajan olevan säädeltävissä, mutta kerhopäivän rakentuvan kuitenkin suunnitellusti tiettyjen toimintojen ympärille.
– Jos lapset saavat vapaan leikin aikana jonkin leikin soljumaan, emme pidä niin aikataulusta kiinni. Kerhon motorinen toiminta pitää sisällään muun muassa askartelua. Lapset saavat tehdä oman näköisiään askarteluja, sellaisia, kuin he itse haluavat. Hienomotoriikkaa harjoiteltaessa lapset oppivat kynänpitämistä ja kirjoittamaan aakkosia ja numeroita sekä piirtämään erilaisia viivoja. Moni lapsi oppiikin lukemaan kerhossa 5-vuotiaana. Useille lapsille saksien käyttäminen on uusi asia kerhoa aloittaessaan. Kyselemme aina myös vanhempien toiveita, millaista toimintaa he toivoisivat lapsilleen. Askartelu on monilla toiveissa mukana, Susanna kertoi.

Päiväkerhopäivään sisältyy lisäksi muun muassa kirjasta luettavan sadun kuuntelemista, lauluja ja omien eväiden syömistä. Joululomaa aloittelevalle Kisulit-ryhmälle oli tiedossa vielä riemukas tonttudisko, jossa oli lupa myös hyppiä lasten laulamien joululaulujen tahdissa. Susanna pohdiskeli seurakunnan päiväkerhoihin osallistuvien lapsien määrän suurta vähenemistä.
– Kymmenen vuotta sitten täällä Halikon alueen päiväkerhoissa oli noin 70 lasta, mukana oli omat ryhmät 3-vuotiaille ja lisäksi sekaryhmä. Nyt lapsia on yhteensä 13. Ainakin osalle vanhemmista saattaa olla epäselvää se, miten päiväkerhoon haetaan ja mitä siellä tehdään. Aina saa kuitenkin ottaa yhteyttä ja tulla vaikka tutustumaan. Halikon Pikkupappilassa päiväkerho kokoontuu kolme kertaa viikossa, kahtena aamupäivänä ja yhtenä iltapäivänä, Susanna sanoi.

Lastenohjaajat Susanna Landén (oik.) ja Katriina Korhonen avustivat päiväkerhon lapsia joulukorttien askartelussa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: