Martina Vara
Vohvelien herkullinen tuoksu toivotteli tulijan tervetulleeksi Piritan Lastentalon viime keskiviikkona järjestetyille markkinoille. Ilmapalloin ja värikkäin viirein koristellun portin sisäpuolella kävi iloinen puheensorina ja sääkin suosi paikalle saapunutta pikkuväkeä äitien, isien, mummien ja ukkien kanssa. Pienet ottivat nokosia rattaissa ja vähän isommat leikkivät kavereiden kanssa.
Elämänperustaitojen opettelu alkaa jo hiekkalaatikolta. Toisten huomioon ottaminen, tavaroiden jakaminen ja yhteistyö ja miksei taito pitää myös oman puolensa.
Salon keskustassa sijaitsevassa Piritan lastentalossa toimii avoin päiväkoti, leikkikoulu ja leikkipuisto. Aikaisemmasta poiketen nyt kaikki samassa rakennuksessa. Leikkikoulun opettaja Nina Tattari kertoo avoimen päiväkodin tarjoavan monelle äidille tai isälle mukavan tavan päästä tutustumaan muihin vanhempiin ja lapsille leikkikavereita.
-Avoimeen päiväkotiin ei tarvitse sitoutua ja se tarjoaa todellisen henkireiän päästä kodin ulkopuolelle sosiaalisoimaan hetkeksi. Mennä ja tulla voi oman aikataulun mukaan aukiolon puitteissa. Tarjoamme myös ohjattuja leikkejä, askartelua ja luontoretkiä. Avoimessa päiväkodissa voi myös keskustella kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta varhaiskasvatuksen ammattilaisen tukemana. Toiminta on avointa ja maksutonta ja mukaan voi tulla halutessaan myös anonyymina.
Suvi Siponen käy poikansa Leevi Savin (2) kanssa kolme kertaa viikossa Piritan Lastentalon leikkipuistossa leikkimässä.
-Aloimme käymään leikkipuistossa noin kaksi viikkoa sitten. Keväällä ennen pandemiaa ehdimme kokeilla avointa päiväkotitoimintaa. Palaan töihin tammikuussa, jolloin Leevi aloittaa päiväkodin, kertoo fysioterapeuttina toimiva Suvi.
-Mielestäni tämä antaa lapselle pehmeämmän aloituksen päiväkotiin siirtymiseen. Täällä harjoitellaan kuitenkin asioita vielä äidin läsnä ollessa.
Laura Takala oli tullut markkinoille Kuusjoelta lastensa Aino (4) ja Noel (1) Salmisen kanssa myymään itse ommeltuja rusettipantoja sekä ponnareita. Ainolla olikin päällään ihastuttava panta isolla rusetilla. Noelilla taas myssy jonka päällä keikkui karvaiset pallot kuin karhunkorvat ja samaan sävyyn kauluri. Laura ompeli jo pienenä paljon äitinsä kanssa.
-Äiti ompeli minulle vaatteet ja olen jatkanut perinnettä. Ompelen aina kun aikaa jää ja pian avaan myös tuotteilleni oman verkkokaupan nimeltään Piccu Nooa.
Lisätietoja Piritan Lastentalon toiminnasta saa Salon kaupungin sivuilta sekä Facebookista.