Presidentinvaalien ennakkoäänestys kestää ensi viikon tiistaihin saakka

Matti Hellström ja Hannamari Lehtinen aikovat äänestää presidentinvaaleissa mahdollisesti jo ennakkoon. Julia Urmas ei ikänsä puolesta pääse vielä suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan.

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona ja jatkuu Suomessa ensi viikon tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta.

Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä on sunnuntaina 11. helmikuuta ja sen ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 31.1.-6.2.

Ennakkoäänestysaikana äänioikeutetut voivat äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Esimerkiksi salolaiset voivat siis käydä äänestämässä ennakkoon Turussa tai Helsingissä.

Salon ennakkoäänestyspaikat ovat kaupungintalo, Kauppakeskus Linjuri, Halikon virastotalo, Perniön kirkonkylän koulu, Perttelin virasto, Kiskola, Komisuon koulu, Kuusjoen koulu ja Suomusjärven koulu.

Henkilöllisyystodistukseksi äänestyspaikalla kelpaa voimassa oleva poliisin antama henkilökortti, ajokortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti.

Matti Hellström kahvitteli naapurinsa Hannamari Lehtisen ja hänen tyttärensä Julia Urmaksen kanssa Salohallissa messujen tauolla.
-Sattumalta tavattiin. Olin itse lipunmyynnissä ja heidät tavatessani juuri siirtymässä tauolle, Hellström kertoo.

Salon Messuilla vieraili sunnuntaina useampi presidenttiehdokas. Lehtinen eikä myöskään Hellström ehtinyt kuuntelemaan ehdokkaita, mutta äänestämään kumpikin menee näissäkin vaaleissa.
-Ilman muuta menen äänestämään kuten kaikissa vaaleissa, Hellström toteaa.

Samaa sanoo Lehtinen. Molemmat kertovat saaneensa äänestämiseen kodin perintöä, mutta päätöksen kumpikin kertoo tekevänsä aina itse viimeistään äänestyskopissa.

Tulevan presidentin olisi hyvä olla Niinistön tavoin paitsi maan keulakuva ja myös ja erityisesti hyvä päätöksentekijä.
-Koko kansakunnan presidentti. Pienen kansan edustajan pitää osata myös diplomatiaa.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: