Salakallion uuden kerhorakennuksen eteen lähes 5000 talkootyötuntia

Kauko Seger (vas.) ja Veikko Virta sekä kourallinen muita talkoolaisia ahkeroivat kevään aikana uuden kerhotalon parissa poikkeusolosuhteissa. Nyt on loppusoittoa vaille valmista.

Janica Vilen

Halikon Hakoniskat pyörittää Salossa Salakallio Caravan -nimistä leirintäaluetta, johon kuuluu muun muassa tanssilava, sauna, uimalampi, kesäiset luontopolut ja talviset hiihtoladut sekä tietysti paikat matkailuautoille ja -vaunuille.
Kokonaisuuden kruunaa kesäkuussa 2020 alueelle valmistunut kerhotila, joka saatiin pystyyn Leader-rahoituksen ja talkoolaisten ansiosta.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla Halikon Hakoniskojen puheenjohtaja Veikko Virta ja Salakallio Caravan -alueesta vastaava Kauko Seger odottelivat Salakallion uuteen kerhorakennukseen vielä puhallusvillaa, ilmastointilaitteiden säätöä, kalusteita sekä seuran pitkästä ja ansiokkaasta historiasta muistuttavaa palkintokaappia.
– Nyt on loppusoittoa vaille valmista. Tämä hanke oli iso rypistys, toteaa Hakoniskojen puheenjohtaja ja antaa katseensa levätä uutuuttaan hohtavassa tilassa, jonka eteen on tehty lähes 5 000 talkootyötuntia.

Uuden kerhotilan paikalla oli aiemmin ravintolarakennus, joka ei huonon kuntonsa vuoksi vastannut enää tämän päivän vaatimuksia. Vanhasta rakennuksesta ei jätetty kuin runko jäljelle. Kaikki muu on tehty uusiksi. Kaksi vuotta sitten alkaneessa purkuvaiheessa mukana oli paljon innokasta väkeä ja työkin oli sellaista, jota oli helppo tehdä isolla porukalla. Tänä keväänä rakennus tehtiin loppuun poikkeusoloissa muutaman talkoolaisen kesken.
Uuden kerhotilan rakennushankkeen kokonaiskustannus oli pyöreästi 166 000 euroa. Kustannuksista puolet katettiin Leader Ykkösakselin kautta saadulla investointituella. Lisäksi talkootöistä korvattiin 71 000 euroa, jolloin Halikon Hakoniskoille jäi varsinaista maksettavaa 12 000 euroa.

Salaisten kuusi vuosikymmentä

Salakallio Caravanin historia sai alkunsa 60-luvulla, kun paikalliset isännät lahjoittivat Halikon Hakoniskoille Salaisten kylästä pienen maa-alueen tanssilavaa varten.
– Olin itse täällä lautapoikana mukana talkoissa, kun tanssilavaa tehtiin. Silloin tanssilavakulttuuri oli voimissaan. Somerolla oli Esakallio, Paimiossa Mäntyrinne ja tänne haluttiin oma paikka. Pian tanssilavan jälkeen tehtiin saunarakennus, lampi ja ravintolarakennus, Virta muistelee.
70-luvun lopulla tanssikulttuuri alkoi hiipua ja karavaanarit vuokrasivat paikan. Kymmenkunta vuotta karavaanarit toimivat alueella itsenäisesti, mutta lopulta kuvio käännettiin niin, että Hakoniskat alkoivat tuottaa palveluita ja tapahtumia myös karavaanareille. Kohde on jo pitkään ollut karavaanareiden suosiossa.
– Meillä on noin 100 kausipaikkalaista ja alue on ympärivuotisessa käytössä. Talvella täällä pääsee uimaan avantoon, ja jos on sellainen talvi, että lunta sataa, niin täällä on yleensä hyvä lumitilanne. Salakallio on vanhan Halikon korkein kohta, Virta kertoo.

Uusi kerhorakennus palvelee sekä Halikon Hakoniskojen että sen alla toimivan Salakallio Caravanin tilaisuuksia, mutta samalla myös koko kyläyhteisöä.
– Tästä tuli hyvä kokoustila. Aiemmin meillä ei ollut ollenkaan lämmintä kokoontumispaikkaa, sillä takkatupaan mahtuu vain 20 ihmistä ja tanssilava on talvella kylmä. Uskon, että tila tulee olemaan myös esimerkiksi Angelniemen Ankkurin suunnistajien suosiossa. Huonoilla keleillä suunnistustapahtumissa on hyvä olla katto pään päällä, pohtii Virta.
– Lisäksi tätä voi käyttää juhlatilana. Nyt täällä voisi järjestää vaikka häät, hän jatkaa ideoimista.
Kerhotilaan mahtuu hyvin syömään 60 ihmistä ja pöytiä vähentämällä istumapaikkoja saa tilaan 100. Tanssilavalla taas mahtuu pyörähtelemään jopa 500 ihmistä kerrallaan.
Salakalliolla on pidetty muun muassa juhannusjuhlia, silakkariehoja, hiihtokisoja ja matkailuautokerhon vuosikokouksia. Parhaimmillaan Salakalliolla on ollut 1000 vaunua.
– Silloin oli Salon Caravan-yhdistyksen 10-vuotisjuhlat. Nykyään tapahtumiin tulee yleensä noin 200 vaunua, mutta moni tulee toki ilman vaunuakin, kertoo Virta.

Kauko Seger viettää puolisonsa kanssa Salakalliolla suurimman osan ajastaan.
– Täällä riittää aina tekemistä ja toisaalta myös omaa rauhaa. Täällä saa nukkua omaan tahtiin niin paljon kuin haluttaa, hän toteaa.
Vaikka alueella on helppo lepäillä tai tehdä vaikka etätöitä omissa oloissaan, on yhteisöllisyys Salakallion suurin voimavara.
– Tänne ei ole oikein syntynyt mitään kuppikuntia. Moni karavaanari on sanonut, ettei joka paikassa pääse kovin helpolla porukkaan mukaan, mutta tänne kun tulee joku uusi ihminen, niin juttu on heti valmis, Seger kiittelee.
Moni kävijä on vuokrannut itselleen kausipaikan koko vuodeksi. Vaunupaikkojen viereen on rakennettu tunnelmallisia huvimajoja ja aurinkoterasseja.
– Tämä on vähän kuin omalle mökille tulisi, naurahtaa tarvasjokelainen Kaisa Kankare-Anteroinen, jonka vaunu on ollut tuttu näky Salakalliolla jo kymmenen vuotta.
– Täällä on ihanat ihmiset ja hyvä sauna. Ollaan me isännän kanssa kierretty muitakin paikkoja, mutta tämä on ihan ykkösluokkaa. Ja täältä ollaan löydetty ystäviä, joiden kanssa on kiva istua iltaa, hän kehuu.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla Kankare-Anteroinen toimi alueen päivystäjänä apunaan 9-vuotias Pusa-koira, jolle Salakallio on jo kuin toinen koti.
Maria Raute lomailee puolisonsa kanssa Salakalliolla koko kesän. Yleensä syyskuussa he lähtevät talveksi Teneriffalle ja palaavat taas säiden mukaan joko pääsiäisenä tai vappuna.
– Kun jäimme eläkkeelle, huomasimme, että vakituinen asuntomme oli koko ajan tyhjillään. Viime kesänä sitten päätimme myydä sen. Nyt meidät lasketaan virallisesti niihin asunnottomiin, mutta tämä on meille kyllä ihan oma valinta, Raute kertoo.

Kirkkonummelta Salakalliolle matkanneet Renmanit rakentavat huvimajaa matkailuautonsa viereen. Heillä alkaa Salakalliolla nyt kolmas kesä.

kommenttia