Salo joutuu tasapainottamaan taloutta – edessä uusia säästötoimenpiteitä

Salo aikoo säästää loppuvuoden ajan harkinnanvaraisista menoista. Kuva viime viikon valatilaisuudesta Perniöntieltä.

Salon kaupungin taloustilanne ei ole korjaantunut kevään jälkeen odotetulla tavalla. Viimeisten ennusteiden mukaan tulos saattaa päätyä yli kymmenen miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Talousarvio on tällä hetkellä laadittu 4,9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
– Tilanne on vakava ja sen korjaamiseksi toukokuussa päätetyt noin 3 miljoonan euron säästötoimenpiteet on ehdottomasti toteutettava täysimääräisinä. Lisäksi on välittömästi käynnistettävä uusia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi, toteaa kaupunginjohtaja Lauri Inna.

Talouden tasapainottamiseksi loppuvuoden aikana on tarkoitus pidättäytyä kaikista harkinnanvaraisista hankinnoista ja muita kuin pakollisia rekrytointeja viivästytetään yli vuodenvaihteen
Myös koulutuksista ja ulkopuolisten kouluttajien käytöstä pidättäydytään mahdollisuuksien mukaan
ja hankkeita ja projekteja lykätään vuodenvaihteen yli.

Seitsemän kohdan toimenpidelistaus esiteltiin kaupunginhallitukselle maanantain iltakoulussa ja siitä tiedotettiin henkilöstölle tiistaina. Kaupungin johdon tavoitteena on varmistaa yhteisen ymmärryksen ja tilannetiedon muodostuminen koko organisaatiossa.

Säästöjä haetaan myös palkattomista vapaista ja sairauspoissaolojen entistä tehokkaammalla ennaltaehkäisyllä.
– Näissä toimenpiteissä onnistuminen on ensiarvoisen tärkeää lomautuksia koskevan keskustelun välttämiseksi. Vaikka lomautuksilla saavutettiinkin vuosien 2012 ja 2013 aikana useiden miljoonien säästöt henkilöstömenoissa, me Salossa, jos missä, tiedämme, miten huonosti ne sopivat julkisia palveluja tuottavaan organisaatioon, kaupunginjohtaja Inna sanoo.

Kaupungin talouden haasteena ovat valtakunnalliset, keskitetyt palkkaratkaisut, jotka nostavat huomattavasti henkilöstökustannuksia kuluvana vuonna. Lisäksi verottajan tulorekisteriin liittyvät ongelmat näkyvät verotulojen ennakoitua pienempinä tilityksinä sekä verotuloennusteiden epävarmuutena.

Oman haasteensa tuovat vielä erikoissairaanhoidon huomattavasti kohonneet kustannukset alkuvuoden osalta.

kommenttia