Salon kaupungin strategialuonnos kuntalaisten kommentoitavana

Salon kaupunki uudistaa strategiaansa. Kuva Halikonrinteestä, jossa tuli myyntiin syyskuussa yritystontteja.

Salon kaupunki uudistaa parhaillaan strategiaansa ja kutsuu kaupunkilaiset kommentoimaan nyt tehtyjä alustavia suunnitelmia.
Salon kaupungin tulevaa strategiaa koskeva kysely on avattu tänään Otakantaa.fi-palveluun.
Kyselyssä pyydetään kuntalaisilta ja sidosryhmiltä kommentteja kaupungin arvoihin, strategisiin päämääriin sekä keinoihin ja kärkihankkeisiin, joiden avulla päämäärät saavutetaan.
Kysely on avoinna syyskuun loppuun asti.

Myös kaupungin visio uudistuu strategian päivityksen myötä. Uudistamistyön tueksi kaupunki järjestää kuntalaisraadin. Kuntalaisraatiin voivat ilmoittautua niin yksittäiset kuntalaiset kuin sidosryhmien edustajat 28. syyskuuta mennessä osoitteeseen viestinta@salo.fi.
– Raatiin kutsutaan 10-15 kuntalaista niin, että edustajia on mahdollisimman kattavasti eri ikäryhmistä ja eri puolilta Saloa, kaupunki kertoo tiedotteessa.
Raati kokoontuu kahtena peräkkäisenä torstaina 6.10. ja 13.10. klo 18-20 kaupungintalolla.
Ennen ensimmäistä tapaamista raatilaiset saavat sähköpostitse materiaalin, joka käydään yhdessä läpi ennen kuin varsinainen vision työstö alkaa. Lopullisen päätöksen visiosta tekee kaupunginvaltuusto.
Salon uusi strategia visioineen on tarkoitus hyväksyä kaupunginvaltuustossa 12. joulukuuta tänä vuonna.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: