
Salon kausivaloja uudistetaan hankkimalla 80 kappaletta valopalloja, jotka ripustetaan Turuntien puihin välillä Salonsilta ja Annankatu. Salon yrittäjäyhdistyksen sekä Salon Hermanniseuran edustajien kanssa on neuvoteltu asiasta ja alustavasti on sovittu, että sähköt palloille saadaan kiinteistöjen omistajilta.
Kausivalojen valonlähteenä ovat LED-valonauhat, jotka on kiinnitetty alumiinirunkoon. Valopallot voidaan jättää kesäksi puihin, joten jokavuotisesta valojen ripustamisesta voidaan luopua ja säästää näin asennuskustannuksissa. Valopalloista ei myöskään muodostu varastointikustannuksia.
Valopallot asennetaan syksyn aikana. Alustavasti on ajateltu, että kausivalot ovat päällä koko pimeän vuodenajan lokakuusta helmikuuhun. Valopallot hankintaan Suomen Jouluvalo Oy:ltä. Hankinnasta on tehty kaupunkikehitysjohtajan viranhaltijapäätös. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 9301,90 euroa, joka katetaan kaupungin talousarvioon varatuista keskustan kehittämisrahoista.
Salon keskustan jouluvalojen uudistaminen on noussut esille usein ja eri yhteyksissä pohdittaessa keskustan kehittämistä. Kausivalot ovat yleistyneet osaksi kaupunkikuvaa. Valaistuksella halutaan korostaa kaupungin vetovoimaisuutta, luoda katutilaan viihtyisyyttä ja tuoda turvallisuuden tunnetta pimeään vuodenaikaan.