Salon keskustan koulun oppilaita lauantaina lottoarvonnassa

Tulevan lauantain lottoarvonnan yksinä tähtinä nähdään salolaiset lapset.

Lähetykseen tehdyssä veikkausvoittovaroja esittelevässä videossa kurkistetaan Salon Keskustan koululla toimivan tanssillisen iltapäiväkerhon tunnelmiin.

Lottoarvontojen yhteydessä esitellään joka viikko uusi kohde, joka on mahdollistettu veikkausvoittovaroin.

– Lapset tulevat aina innoissaan tanssikerhoon. Täällä he oppivat tanssin lisäksi myös sosiaalisia taitoja, kertoo Salon Keskustan koulun iltapäiväkerholaisia ohjaava kilpatanssiseura Salon Swivelin Alisa Heino.

Keskustan koulun monipuolisessa iltapäiväkerhotarjonnassa on mukana yli 50 lasta.  Kerhotoiminnan tavoitteena on järjestää monipuolista, lasten ja nuorten kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa. Koulut saavat avustusta iltapäiväkerhotoiminnan järjestämiseen veikkausvoittovaroista. Myös Salon kaupungin saama 80 000 euron kokonaisavustus kerhotoiminnan järjestämiseen on peräisin Veikkauksen pelaajilta.

Koulut voivat hyödyntää kerhotoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin, koulun muiden sidosryhmien ja eri hallintokuntien osaamista. Viimeisen vuoden aikana Tanssiurheiluseura Swivel on tehnyt Salon Keskustan koulun kanssa yhteistyötä tanssikerhon puitteissa.

– On hienoa, että iltapäiväkerhotoiminnassa voivat olla mukana niin urheiluseurat kuin muutkin toimijat. Tanssikerhossa lapset saavat purkaa energiaansa koulupäivän päätteeksi. Pääajatuksena on, että lapsilla olisi hauskaa ja tuntuu heillä olevankin. Tanssikerho tarjoaa paikan, jossa lapsi voi nauttia liikunnan ilosta kenenkään arvostelematta. Meillä on tanssikerhon lisäksi noin kahdeksan muuta sesongeittain vaihtuvaa kerhoa, kuten shakki-, matematiikkapelikerho ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa järjestetty koodaamiskerho. Kerhotoiminnan pyörittämisessä veikkausvoittovarat ovat kaiken a ja o, sanoo koulun rehtori Leena Liusvaara.

 

Vuonna 2012 Veikkaus tuotti 501 miljoonaa euroa jaettavaksi suomalaisille. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa koko Veikkauksen tuoton neljälle edunsaajataholle: taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Veikkauksen saaman ja keräämän palautteen mukaan yrityksen asiakkaat toivovat saavansa vieläkin enemmän tietoa siitä, mitä kaikkea Veikkauksen tuotoilla mahdollistetaan.

– Loton arvontalähetys on hyvä ja luonteva paikka esitellä iltapäiväkerhotoiminnan ja urheiluseurojen kaltaisia veikkausvoittovaroja saavia kohteita. Veikkauksen asiakkaat ovat pelaamisen kautta mahdollistamassa monenlaista kulttuuritarjontaa, muistuttaa Veikkauksen pottipelien liiketoimintaryhmän johtaja Kimmo Tolonen.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: