
Osana Lastenkulttuurin maaliskuuta järjestettävä Minimaailmannäyttely esittelee erilaisia pienoismaailmoja eri puolilla Salon keskusta-aluetta ensi viikon loppuun asti.
Näyttelyn voi kiertää omatoimisesti joko osissa tai kaikki teokset kerralla bongaillen. Mittaa reitille kertyy noin 2,5 kilometriä.
-Kutsuimme kaupunkilaisia osallistumaan näyttelyyn avoimen netti-ilmoittautumisen kautta. Minimaailmojen tekijöiksi ilmoittautui sekä ryhmiä, työpareja että yksittäisiä minimaailmaharrastajia ja taiteilijoita, kaupungin kulttuuripalveluista kerrotaan.
Minimaailmannäyttely saavutti viime vuonna suuren suosion ja se päätettiin toteuttaa uudestaan tänä vuonna.
-Minimaailmoja löytyy esimerkiksi rakennusten kivijaloista, puistopuista sekä ikkunoiden takaa.
Näyttelyyn osallistuvat tänä vuonna Salon kansalaisopiston kuvataidekoulun lasten ja nuorten ryhmät, Montessoripäiväkoti Aurinkoleijonan väki, Sagalundin lastenkulttuurikeskuksen Sagalund-kerhon lapset Kemiönsaarelta, Taija-Leena Jokilehto, Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula, Sirkku Nivala, Suvi Aarnio, Sini ja Meri Lundgrén sekä Taina ja Nestori Kojo.
Minimaailmannäyttelyn reitti alkaa Montessoripäiväkoti Aurinkoleijonan Maatilan elämää esittelevillä minimaailmoilla ja jatkuu siitä Venemestarinkadulle sekä Piritankadulle, joiden puistopuihin kulttuurituottajat ovat ripustaneet tekemiään värikkäitä minimaailmoja ja -hahmoja. Piritan taidetalon pihamaan omenapuissa minimaailmojen ihastelijat saavat nähdä mitä upeampia hahmoja, keijuja sekä purkkeihin rakennettuja minimaailmoja ja pesäkoloja.
Näiden mielikuvituksellisten teosten takana ovat kuvataidekoulun lapset ja nuoret.
Turuntie 8:n ikkunassa on esillä kuvataidekoulun eskariryhmän värikkäitä maailmoja. Samasta näyteikkunasta löytyy myös Sagalundin lastenkulttuurikeskuksen Sagalund-kerhon lasten tekemä Fallan tuvan pienoismalli.
Katsaus tippukiviluolaan ja kitaristin kesälomaan
Salon Teatterin kivijalasta pääsee kurkistamaan salaperäiseen Tippukiviluolaan, jossa seikkailevat teatterin Tippukivitapaus-näytelmästä tutut hahmot Seija Soija, Karmu Gurmee ja olmit. Tippukiviluolateokset ovat teatterin puvustajan Taija-Leena Jokilehdon käsialaa.
Kuvataiteilija ja taideopettaja Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula on tehnyt Länsirantaan, Kärjen talon kivijalkaan Portaalin haltijametsään ja talon toiselta puolelta, musiikkiopiston rappusilta löytyy Moision koulun musiikin lehtorin Taina Kojon ja hänen poikansa Nestorin tekemä ”Kitaristin kesäloma” -minimaailma.
Seurakuntatalon päiväkerhon ikkunassa ovat esillä diakoniajohtaja Sirkku Nivalan tekemät kauniit ja taidokkaat nukkekodit Kesäkahvila sekä Herraväen koti. Nivalan innostus minimaailmoihin aktivoitui korona-aikana. Tärkeintä hänelle on ollut tunnelmien luominen. Materiaaleissa on paljon sekä kerättyä että itse tehtyä. Talo on ollut aluksi vain aihio, jonka Nivala taikonut henkiin sisustamiensa upeiden minimaailmainteriöörien avulla.
Teoskartta löytyy osoitteesta www.salo.fi/lastenkulttuuri.
Salonjokilaakso