
Ennen kuin tehokkaita psyykenlääkkeitä saatiin kehitettyä 1950-luvulla, mielisairaaloissa hoidettiin levottomia potilaita muun muassa shokkihoidoilla, kuumilla ja kylmillä kylvyillä sekä liikkumista rajoittamalla. Yksi aikanaan tehokkaaksi koettu, mutta nykypäivän näkökulmasta hyvin radikaalilta kuulostava hoitotoimenpide, oli lobotomialeikkaus.
Lobotomia oli aivo-operaatio, jossa potilaan otsalohkojen yhteydet taaemmas aivoihin katkaistiin. Leikkaus suoritettiin yleensä poraamalla kalloporalla potilaan ohimoille reiät, joiden kautta päästiin käsiksi aivojen hermoratoihin. Lobotomiaa käytettiin hoitokeinona erityisesti skitsofreniaan. Sen seurauksena potilas usein rauhoittui, mutta samalla hänen persoonallisuutensa saattoi muuttua ja muistinsa heiketä.
Lobotomialeikkauksia tehtiin Salossa Halikon piirimielisairaalassa vuosina 1954-1968. Niiden avulla pyrittiin hoitamaan ainakin 64 potilasta. Viimeinen Märyn mielisairaalassa leikattu lobotomiapotilas menehtyi operaatiota seuranneisiin komplikaatioihin.
Salon historiallisen museon kokoelmissa säilytetään Halikon piirimielisairaalassa käytettyä, ranskalaisvalmisteista ja sähköllä toimivaa kalloporaa.
Tässä sarjassa nostamme esiin kokoelmien aarteita ja esittelemme mitä kaikkea museoiden varastot pitävät sisällään. Tervetuloa mukaan Salon tarinan äärelle!
Teksti: Anna Väänänen,
Salon historiallinen museo