
Salora Oy tunnettiin 1960-luvun alussa radioiden ja televisioiden valmistajana. Salolaisen yhtiön piirissä kokeiltiin rohkeasti uusiakin asioita ja tuolloin työpöydällä oli muun muassa radiopuhelimen kehittely. Sitä edistivät Martti Juva ja Lauri Lindroos, jotka radioamatööreinä testailivat uutta prototyyppiä vapaa-ajallaankin. Vuonna 1963 miesten harrastuneisuus palkittiin sattumalta, kun puolustusvoimat pyysi Saloralta tarjousta kannettavasta radiopuhelimesta.
Salora ja kolme muuta yhtiötä saivat rakentaa puolustusvoimille komppaniaradion kokeilusarjat, joiden perusteella valittaisiin tilaukselle valmistaja. Hanke kuitenkin raukesi, kun puolustusvoimien määrärahoja leikattiin. Saloralaisten tekemä työ ei valunut silti hukkaan, koska samaan aikaan myös sisäasiainministeriön väestönsuojeluosaston tavoitteena oli hankkia uusia radiopuhelimia. Salora toimittikin vuonna 1964 väestönsuojelun käyttöön sarjan Salora SRP-10 -laitteita, mikä samalla liitti yhtiön mukaan osaksi matkapuhelinteollisuuden varhaishistoriaa.
Tässä sarjassa nostamme esiin Salon historiallisen museon kokoelmien aarteita ja esittelemme mitä kaikkea museoiden varastot pitävät sisällään. Tervetuloa mukaan Salon tarinan äärelle!
Tomi Metsälä,
Salon historiallinen museo