Ohjaaja Visa Koiso-Kanttilan elokuva Uhma sijoittuu sijaishuollon maailmaan. Hän haastatteli sitä varten entisiä laitosnuoria ja tutustui eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian tarkastuspöytäkirjoihin. Elokuva sai ensi-iltansa maanlaajuisesti viime perjantaina.
Koiso-Kanttila on aiemmin käsitellyt lastensuojelua ja sijaishuoltoa audiodokumenttisarjassaan “Huostassa” 2020, joka sai jatkoa saman nimisellä keskustelusarjalla. Tähtäimessä on kuitenkin koko ajan ollut elokuva laitosnuorten kokemuksista.
-Olen käsitellyt nuoria dokumenttiurallani jo 20 vuotta. Sukupolvien väliset suhteet kiinnostavat minua ja varsinkin se, miten vanhemmat kohtaavat nuoret, Koiso-Kanttila avaa.
Uhman päähenkilö on yläkouluaan päättävä Vilma (Ona Huczkowski), joka on menettänyt isänsä jo lapsena. Äidillä (Emmi Parviainen) on uusi puoliso, mutta Vilma ei löydä paikkaansa uusperhekuviossa. Hän voi huonosti ja oireilee. Lopulta Vilma päädytään sijoittamaan nuorisokoti Suvantolaan.
Uutisotsikot nuorten väkivallasta ja yksittäisten laitosten väärinkäytöksistä saivat Koiso-Kanttilan tarttumaan aiheeseen, sillä hän halusi selvittää onko kyseessä yksittäiset tapaukset vai suurempi rakenteellinen ongelma. Tämä on dokumentteja tekevän ohjaajan toinen fiktiivinen elokuva.
-Tätä aihetta ei olisi voinut kuvata dokumentin keinoin, sillä siihen vaikuttaa yksityisyydensuoja, kun kyse on alaikäisistä nuorista. Heitä ei pääsisi laitoksessa kuvaamaan tai edes haastattelemaan. Myös ne asiat joita elokuvassa kuvataan olisi täysin mahdotonta päästä toteuttamaan dokumentin keinoin, Koiso-Kanttila painottaa.
Palaute kokemusasiantuntijoilta on ollut positiivista. He ovat kokeneet tulleet nähdyiksi ja kuulluiksi tavalla, jota he eivät saaneet ollessaan lastensuojelun piirissä.
Elokuvan on käsikirjoittanut Reeta Ruotsalainen.
-Tuottaja Minna Haapkylä ehdotti ulkopuolista käsikirjoittajaa. Ruotsalainen on aiemmin käsitellyt nuorten elämää ja koimme, että tästä tulisi sitä kuuluisaa synergiaa. Reetalla oli myös ulkopuolisen näkökulma prosessiin, kun itse olin niin paljon kiinni vielä lähdeaineiston tositarinoissa. Elokuvat ovat lajina ennen kaikkea tiimityötä, Koiso-Kanttila kertoo.
Tarina elokuvassa on fiktiivinen, mutta se perustuu laitosnuorten oikeisiin kokemuksiin 2010-luvulta. Ohjaaja toivoo, että katsomoon löytäisivät kaikki, mutta erityisesti nuoret ja ne, jotka ovat lastensuojelun asiakkaita.
Elokuva on kuvattu melkein kokonaan Salossa Bergvikin kartanossa.
-Alkuperäisten kuvien perusteella en uskonut paikan mahdollisuuksiin, kun halusimme luoda realistiset laitosolosuhteet. Lavastaja Saara Joro näki kuitenkin potentiaalin ja lavastus teki suuren työn kartanon suhteen. Lastensuojelulaitoksissa eläneet ihmiset ovat kehuneet, kuinka aidolta paikka näyttää, Koiso-Kanttila kiittää.
Elokuvassa näyttelee salolaislähtöinen Tuomas Nilsson opettaja Mattia.
-Tässä ei tarvinnut omaa murretta peitellä ja sai tuoda omaa itseä hahmoon. Hahmonluonti tapahtui keskustellen. Olen samalla tavalla hyväaikeinen hömelö, joka pitää musiikista, Nilsson iloitsee.
Hän uskoo, että monilla nuorilla on varmasti kaveripiirissään joku joka voi heidän tietämättään olla elokuvan kaltaisessa tilanteessa. Hän muistaa omasta nuoruudestaan tuttuja, jotka olivat sijaishuollossa.
-Kun kuuli niitä tarinoita, tajusi kuinka onnekas itse oli turvallisesta kodista ja onnellisesta perheestä. Oman huoneen itsestäänselvyyskin näyttäytyi erilaisena, Nilsson muistelee.
Nelli Spännäri
