Salon uudessa strategiassa avaimia kaikkiin oviin

Kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen esitteli Salon strategiatyön suuntaviivoja viime viikolla valtuustosalissa.

Salon kaupungin strategiatyö on pääsemässä hyvään vauhtiin uuden kaupunginjohtajan Anna-Kristiina Korhosen johtamana.

Strategiatyön valmistelua viedään eteenpäin työnimellä ”Avaimet kaikkiin oviin”.

Teema kuvaa tunnistettuja painopistealueita lukkoina, joiden avaamiseen tarvitaan avaimet eli strategiset keinot.

Kaupunginjohtaja Korhonen esitteli strategiatyön pohjaksi tehtyjä suuntaviivoja yrittäjien ja kuntapäättäjien yhteisessä tilaisuudessa viime viikolla. Ryhmätöissä haettiin ideoita ja samantapaisia kuntalaisten kuulemisia tehdään myös jatkossa.

Viime viikolla kaupungintalolla järjestettiin asukastyöpaja ja keskustelua käytiin omassa sidosryhmätapaamisessa myös vapaa-aika- ja kulttuuritoimijoiden kanssa.

Tällä viikolla kaupunki kutsuu asukkaita työpajoihin rakentamaan yhteistyössä kaupungin uutta strategiaa Suomusjärvelle Kaffila Helinään ja viikon kuluttua Perniön Kunnantalolle.
-Työpajoissa työskennellään noin kymmenen hengen ryhmissä ulkopuolisen asiantuntijan johdolla. Työpajoissa on mukana myös kaupungin viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen.

Avain ja lukko -teemoituksella strategiatyöstä halutaan aiempaa konkreettisempaa.

Avainnippu ja lukko ovat jokaiselle tuttuja asioita. Samalla halutaan erottuvuutta muiden kuntien strategiatyöstä.

Kaupunginjohtaja Korhonen korostaa, että nyt tehty versio on luonnos, jonka pohjalta strategiatyötä viedään eteenpäin.
-Meidän on etsittävä yhteistä tahtotilaa ja polkua, millä elinvoimaa kehitetään. Kuntakenttä on ollut muutoksessa jo tähänkin asti ja soteuudistus vie kaupungilta 1700 työntekijää ja puolet määrärahoista, Korhonen muistutti.

Strategiatyössä katsotaan vuoteen 2030 saakka.

Tällä hetkellä voimassa olevassa strategiassa tutuksi on tullut ”Salo – joka päivä parempi” -visio. Jo kuntalainkin mukaan kaupungin strategian tulee perustua arvioon nykytilanteesta ja toisaalta arvioon tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista.
-Jokaisessa kunnassa mietitään tällä hetkellä samoja asioita. Kaikki haluavat lisää elinvoimaa ja hyvinvointia. Meidän on mietittävä kuinka erottautua, Korhonen sanoo.

Tulevaisuudessa Salon strategisesta avainnipusta voivat löytyä esimerkiksi Työavain, Kotiavain, Vapaa-ajan avain, Palveluavain sekä Yleisavain koko kaupunkia läpileikkaavia teemoja varten. Sellaisia ovat esimerkiksi markkinointi ja hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Termit lujittava elinvoima, kestävä talous ja mahdollistavat palvelut tulevat myös kuntalaistapaamisissa tutuiksi.

Nykyisessä päivitetyssä strategiassa todetaan, että päätöksenteossa otetaan huomioon sosiaalinen ja ekologinen kestävyys ja että kaupunki on osaltaan turvaamassa sekä osaavan työvoiman saantia että uusien työpaikkojen syntyä.

Valmistuvassa strategiassa näkyy varmasti tavalla tai toisella myös termi yritysystävällisyys.

Pekka Mäenpää

Salon kaupunki tekee strategiansa mukaisesti monenlaista yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa nyt ja tulevaisuudessa. Tämänvuotisen Kulttuuritekopalkinnon saivat taiteilijat Satu-Maaria Mäkipuro, Johanna Sarparanta ja Jaana Saario, jotka avaavat ensi viikolla järjestyksessään yhdeksännen Wiurilan kesä -näyttelyn.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: