
Salossa eletään vilkasta kulttuurin, urheilun ja erilaisten tapahtumien heinäkuuta.
Salon Iltatorit ovat lähteneet puheenjohtaja Antti Ketosen mukaan hyvin liikkeelle, vaikka varmistus niiden aloittamisesta jäi myöhään.
– Salon kaupungin lisäksi iltatoreja ovat lähteneet tukemaan monet yritykset; iso kiitos heille siitä. Tällä viikolla torstai-iltaa isännöi Salon Jokipaatti ja tähtivieraana on Meiju Suvas, Ketonen kertoo.
Torstaina musisoidaan perinteisesti myös salolaisissa ravintoloissa, osin ulkotiloissa.
Maran Baarin terassilla soittaa torstai-iltana perinteinen Juurestori ja livemusaa voi kuulla koko loppuviikon ajan. Ravintola Hometownin perinteiset torstai-illat tarjoavat housebändin kylkeen monipuolisia artisteja. Viime viikolla paikan päällä nähtiin kitaransa kanssa Sami Saari, tämän viikon torstaina lavalle astuu Johanna Rauma.
Perinteinen Salo Volley pelataan viikonvaihteessa 137 joukkueen voimin.
Perjantain etkoilla liikuntayhdistysten Salon seuraparlamentti ja kulttuuritoimijoiden Salon kulttuurikumppanit ottavat yhteen Urheilupuiston viheriöllä haasteottelun merkeissä. Etkot jatkuvat iltatapahtumalla, jossa esiintyvät Minna Ora & Anniina Jokinen, Vanhasuora Esa Nummela sekä Lauri ja Pehmeät Vävyt. Lauantaina ääneen pääsevät Oran ja Jokisen lisäksi Green Hope ja iBand.
Lauantain ja sunnuntain pelejä pääsee seuraamaan tekonurmen pelikenttien ulkopuolelle, pelikentille pääsevät vain joukkueet.
Perjantaina Suomusjärvellä on mahdollisuus lähteä kulttuurikävelylle presidentti Urho Kekkosen jalanjäljille.
Kekkosentie-kävely alkaa klo 18 kirkon ja museon piha-alueelta.
– Aluksi kuullaan paikallisen asukkaan Martti Karjalaisen muistelut Kekkosten osallistumisesta valintansa jälkeen jumalanpalvelukseen Suomusjärven kirkossa, Marja-Leena Andelmin Suomusjärvi-Seurasta kertoo.
Kekkosentie-kävely ja museokäynti ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Perjantaina soi myös Bizarressa, jossa pääsee tutustumaan oululaisen Hämyn mystiseen musiikkimaailmaan. Etnistä rokkia luova multi-instrumentalisti sanoittaa, säveltää sekä esittää musiikkinsa täysin yksin.
Rikalanmäen kesäteatterissa nähdään perjantai-iltana salolaisille moneen kertaan tutuksi tullut, mutta aina yhtä valloittava Divet Show. Suomen palkituimman dragartistin Marko Vainion luomassa showssa nähdään kymmenittäin musiikkimaailman tähtiä upeasti parodioituna.
Lauantaina Kiskossa järjestettävä Suvirock on järjestäjien ilmoituksen mukaan loppuunmyyty. Jo lippunsa lunastaneet pääsevät nauttimaan kotikutoisen festarin tunnelmasta, muut kulttuurista kiinnostuneet voivat löytää itsensä vaikka kesäteatterista, joissa pääsee seuraamaan loppuviikosta vielä ainakin Seiväsmatkoja, Kahden kauppaa ja Äidinmaata.
Lauantaina vietetään myös Särkisalo-päivää.
Salon Kesä yhdessä -kiertue rantautuu merelliseen Särkisaloon ja Meripirtin pihapiiriin lauantaina aamupäivällä.
-Tämän vuoden Särkisalo-päivän teemat meri, matkailu ja lapset ovat esillä koko kolmituntisen tapahtuman ajan, kertoo Meripirtin isäntä Jouko Troberg.
Päivä alkaa klo 11 vanhan perinteen mukaan alle 12-vuotiaiden juoksukilpailulla.
-Aavalle merelle ja mahdollisesti myös Reeperbahnille kuulijat vie muusikkopari Taina Laiho ja Timo Rautala, joiden vauhdikas musisointi koukuttaa ja vie yleisön musiikin keinoin eri puolille maailmaa.
Musiikillisesta yllätyksestä vastaa Koster-yhtye, jonka keikkailukausi alkoi jo 1988. Paikallisista soittajista koottu kvartetti astuu lavalle 25 vuoden tauon jälkeen. Tarjolla on varmasti 1980-luvun suosikkisävelmiä.
Taiteen matkalle lapset johdattaa kuvataiteilija ja taidekasvattaja Sara Ilveskorpi. Lapset voivat osallistua ohjattuun taidepajaan juoksukilpailun jälkeen puolentoista tunnin ajan.
Matkailuun ja lapsiteemaan niveltyy myös särkisalolaislähtöisen, nykyään Nicaraguassa asuvan filosofian tohtori Arja Koskisen haastattelu.
Latinalaisen alueen lähetystyön johtaja Koskisella on aiheena sikäläisten lasten asema.
– Särkisalopäivän päättää perinteisesti vuoden särkisalolaisen valinta.
Meripirtin piha-aluetta on laajennettu parin kesän aikana. Alueen hoidosta vastaava Hannu Bastman kertoo, että tilaa turvalliseen juhlintaan riittää isollekin joukolle.
Myös tutuksi tulleet ohjelmalliset sunnuntaitorit jatkuvat Torikaffessa.
Esiintymässä ovat Wounded Silence ja Duo Hannu Määttänen & Timo Rautala.
Salo soi kiinnosti
Hansan tontilla viime viikonloppuna järjestettyä Salo Soi -festivaalia kävi seuraamassa noin 5000 ihmistä. Festarialueen ulkopuolella katselijoita ja etenkin kuuntelijoita näkyi satoja kahden päivän aikana.
Monipuolinen kattaus Eppu Normaalista Kaija Koohon ja Maija Vilkkumaasta Mikael Gabrieliin piti ihmiset kesätunnelmassa.
Salolaiset ystävykset Ennina Nurminen, Emilia Tenkanen, Evelina Nurminen, Nea Kurppa ja Liisa Koskinen antoivat palaa lauantaina sydämensä kyllyydestä Maija Vilkkumaan tahdissa kuumalla asvaltilla.
Ennina Nurminen kiitteli hyvin järjestettyä tapahtumaa.
– Ei tarvinnut jonottaa rannekkeiden vaihdoissa, kenenkään ventovieraan vierellä ei tarvinnut seistä ja tilaa riitti tanssia livemusiikin tahdissa. Lähdettiin kavereiden kanssa festareille, koska pitkään aikaan ei ole päästy yhdessä minnekään. Onneksi lähdettiin.
Nykyään Lahdessa asuva Liisa Koskinen kertoi kiinnostuneensa etukäteen hyvästä artistikattauksesta.
– Oi mukava päästä pitkästä aikaan kuuntelemaan livemusiikkia sekä samalla tukemaan paikallista tapahtumaa.
Nea, Evelina Emilia komppaavat kavereitaan.
– Oikein onnistunut ilta.
Pekka Mäenpää