Sisustussuunnittelija Minna Hyvärisen kotona kaikilla tavaroilla on oma paikkansa

Sisustussuunnittelija Minna Hyvärisille tärkeintä omassa kodissa on minimalistisuus sekä käytännöllisyys.

-Kodin merkitys on suurentunut parin viime vuoden aikana, sillä työt ja opiskelu ovat siirtyneet kotiin, sekä koronarajoitusten vuoksi harrastuksiin ei ole päässyt entiseen malliin. Olisi siis ehdottoman tärkeää, että koti on viihtyisä, sisustussuunnittelija Minna Hyvärinen sanoo.

Minnan uravalinta sisustussuunnittelijaksi ei ollut hänelle itsestäänselvyys. Aikaisemmin hän työskenteli myyntitehtävissä ja monella muullakin eri alalla kokematta niitä ihan omaksi. Päätös kouluttautua unelma-alalle ja päästä tekemään jotain mistä aidosti nauttii oli pitkään pohdinnassa.
-Sisustussuunnittelijaksi ryhtyminen oli minulle hyppy tuntemattomaan ja vaati rohkeuden lisäksi myös muuton uudelle paikkakunnalle. Monet eri tahot pyrkivät pitämään minut kiinni vanhassa, mutta ystävien ja läheisten tuella sain rohkeutta tehdä unelmastani totta.

Minnalle tärkeintä kodissa on minimalistisuus sekä käytännöllisyys. Siivousintoilijaksi tunnustautuva Minna kertoo ettei voi viettää aikaa sotkuisessa ympäristössä, sillä tavaroilla on oltava oma paikkansa. Hän ei ole keräilijä, sillä ei pidä asioista, jotka vain keräävät pölyä. Hän kuitenkin keksii luovia ratkaisuja mielellään eikä pidä siitä, että heitetään pois tavaroita, jotka ovat ehjiä ja joilla voi olla käyttöä.

Esimerkkinä hän mainitsee omasta sisustuksestaan kissojen nukkumapaikan, joka on tehty vanhoista rakennuslavoista.
-Se oli hylättynä rappukäytävään ja meinattiin heittää pois, kun se herätti mielenkiintoni käytännöllisenä sisustuselementtinä kissatalouteeni. Monet ovat sen jälkeen sitä ihailleet ja kissat ovat todellakin viihtyneet siinä.

Minnan mielestä sisustuksen ei ole tarkoitus näyttää hotellihuoneelta eli kaikki valkoista ja kliinistä ilman mitään persoonaa.
-Pyrin sisustussuunnittelijanakin siihen, että kodin täytyy olla asukkaan näköinen, persoona saa näkyä sisustuksessa.

Etätöiden yleistyttyä on tärkeää olla mahdollisuuksien mukaan erillinen toimistotila, jonka voi sulkea työpäivän päätteeksi.
-Sillä muuten vapaalle heittäytyminen hankaloituu kun työt seuraavat kaikkialle perässä, Minna vinkkaa.

Koteihin haetaan nyt enemmän turvallisuuden tunnetta.
-Ihmiset satsaavat mukavuuteen ja etätyöaikaan esimerkiksi moduulisohvat ovat olleet suosittuja, sillä niiden avulla koti muuntuu hetkessä, Minna selventää.

Myös itsetekeminen on lisääntynyt ja ihmiset hakevat pitkäikäisyyttä. Vastuullisuustrendi näkyy muun muassa siinä, että mieluummin kunnostetaan vanhaa kuin ostetaan uutta.

Minna valmistui sisustussuunnittelijaksi Salossa kolmisen vuotta sitten, juuri ennen kuin pandemia alkoi. Sisustussuunnittelijan työt vähenivät, vaikka ihmiset alkoivat viettää enemmän aikaa kotona.

Lisätyökseen Minna alkoi jakaa lehtiä.
-Joku maksaa minulle lenkille menosta, Minna naurahtaa.

Keskiviikot kuluvat siis lehtiä jakaessa Ylhäisten ja Alhaisten suunnalla polkupyörällä ja jopa pulkalla kun lunta on liikaa pyörän työntämiseen.

Lehtien jakaminen on Minnan mukaan asiakaspalvelutyötä ja vaatii tarkkuutta.
-Ihanaa kun ihmiset jo odottavat aamulla postilaatikon vieressä saadessaan aamukahville luettavaa. Muuten työ on itsenäistä, mutta paras hetki on vaihtaa kuulumisia asukkaiden kanssa.

Minnan vapaa-aikakin kuluu kuntoilun ja luovien asioiden kuten virkkauksen, korujen suunnittelun ja käsitöiden parissa. Käsityöharrastus näkyy sisustussuunnittelijan kodissa monenlaisina luovina ratkaisuina sekä sisustuksessa kauniina yksityiskohtina.

Alkavan kevään trendeihin sisustuksessa Minna kertoo värikkäiden kukkakuvioiden rinnalle ilmestyneen graafisia ja pelkistettyjä linjoja, jotka sopivat moneen sisustukseen. Sisustuksessa näkyvät myös pyöreät muodot, pastellisävyt sekä yhteys luontoon.

Trendiväreinä keväällä nähdään muun muassa oliivinvihreä, minttu sekä Pantonen värikartasta tullut Very Peri.

Kissojen nukkumapaikka on tehty vanhoista rakennuslavoista.

Annika Löfberg

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: