
Etenevä kevät tuo myös odotettuja SM-viikon urheilumestaruuksia päivä päivältä lähemmäs.
Kesä-heinäkuun taitteessa Salossa järjestettävän tapahtuman laaja 28 lajin kirjo kutkuttaa kisakatsomoa niin penkkiurheilijoiden kuin paikan päälle aikovan yleisön osalta. Tarjolla ei ole vain näyttävä kattaus monia erikoisempiakin urheilulajeja, vaan useita niistä on mahdollisuus kokeilla myös itse paikan päällä.
SM-viikon paikallinen tapahtumakoordinaattori, salolainen Kaisa Villa, on tästä innoissaan.
-Erityisen hienoa järjestelyssä on mahdollisuuden tarjoaminen myös niille lajeille, jotka ovat kenties jääneet hieman vieraammaksi suurelle yleisölle. Esimerkiksi Urheilutalolla on tapahtumaviikonloppuna mahdollisuus testata ammuntaa, ja Urheilupuistossa beach taekwondoa, krikettiä ja jousiammuntaa.
Ennakkoilmoittautumista lajikokeiluihin ei tarvita. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
-Eli mukaan vain ja pitämään porukalla hauskaa!, Villa kannustaa.
Tapahtumaan on tulossa kahvion ohella myös Sokoksen järjestämä ”maailman pienin tavaratalo”. Se pystytetään Urheilupuistoon huoltorakennuksen, pukuhuoneiden ja tekonurmen vierelle.
Erityisen otollista koko tapahtumassa ovatkin juuri sijainnit. Enemmistö lajeista kisataan Urheilupuistossa, mutta myös torilla on ohjelmaa ja lajinäytöksiä. Erikoisjärjestelyjä vaativat lajit pidetään ympäri Salon lähiseutua muun muassa Halikon liikuntahallilla, Moision kentällä ja Kavilannummen moottoriurheilukeskuksella saaden näin osansa kisahuumasta – lista ei kuitenkaan vielä tähän lopu. Muun muassa Viurilanlahdella ja Vuohensaaressa tullaan näkemään vaikuttavat kamppailut varjoliidon ja melonnan mestaruuksista, ja jousiammuntaseura Ascellan radalla kisataan maastojousiammunnassa.
-Kyseessä on hieno tapahtuma kaikille urheilun ystäville. Yle on mukana SM-viikolla tiiviisti ja kuvaa kilpailut myös katsojien ruuduille. Lisäksi Ylelle on tulossa oma urheilustudio, josta tehdään kilpailijoiden haastatteluja ja muuta kommentointia, Villa kertoo.
Hänen mukaansa ihanteelliset kuvaussijainnit on jo tarkoin suunniteltu.
Tapahtumakoordinaattori jatkaa vakuuttavasti:
-Minun mielestäni jokaisen hiukkaakaan urheilusta kiinnostuneen kannattaa tulla kesällä vilkaisemaan näitä kisoja. Kun tilaisuus on nähdä ja kokea myös itse sellaisia liikuntalajeja, mitä ei kaikkialla edes harrastusmahdollisuuksina järjestetä, on elämys takuuvarma. Lisäksi tällaisen aidon urheilujuhlan tuntu ei ole ihan jokapäiväinen juttu kokea omassa kotikaupungissa.
Mitään liioittelua sana ”urheilujuhla” ei totisesti ole, sillä SM-viikoilla jaetaan satoja mitaleja kisoissa sijoittuville. Mukana on noin kolmetuhatta urheilijaa, valmentajaa ja huoltajaa, ja satoja vapaaehtoisia pystyttämässä kilpailuja Salon puitteisiin. Yhteistyökumppaneita on toinen komea liutansa ja myös heitä on tapahtumassa paikalla.
-Auringonpaistetta tietysti toivotaan tälle ajalle, vaikka säävaraus aina ulkotapahtumissa onkin se oma olennainen juttunsa, Villa nauraa.
Näiden siirtyneiden aikataulujen epidemiamellakan jälkeen – pitihän SM-viikko järjestää Salossa jo vuosi sitten – ei pieni sade suomalaisten urheilufanien iloa kuitenkaan latistaisi. Odotus toden totta usein palkitaan.
Kaikki tapahtuman kisapaikat ohjelmistoineen löytyvät SM-viikon verkkosivuilta www.sm-viikko.fi.
Melissa Koponen