Tinderella on aikuisten prinsessasatu

Tinderella käsittelee myös ystävyyttä. Naisten rooleissa Lisamaria Markula ja Sonja Leino.
Tinderella käsittelee myös ystävyyttä. Naisten rooleissa Lisamaria Markula ja Sonja Leino.

Salon Teatterin kevään tuotantona nähdään Lisamaria Markulan käsikirjoittama Tinderella. Lavalla Markulan lisäksi näyttelevät Sonja Leino ja kaikkien miesten roolit tekevä Jerry Alajoki.

Tinderella käsittelee deittailuun, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyviä aiheita. Näytelmä kertoo myös ystävyydestä, rakkaudesta ja yhteiskunnan normeista, ja käsittelee vaikeitakin aiheita huumorin keinoin.

Tinderellan tarina pohjautuu Markulan omiin deittailukokemuksiin ja se on rakentunut vuosien aikana.
-Aloitin kirjoittamaan näytelmää keväällä 2020, mutta tuulta purjeisiin näytelmä sai, kun olimme Jerry Alajoen ja Sonja Leinon kanssa edellisessä yhteisessä produktiossa pari vuotta sitten. Etenkin Jerry innostui ideasta, ja kun Salon Teatteri oli lisäksi halukas ottamaan näytelmän ohjelmistoonsa, sain uutta pontta kirjoittaa käsikirjoituksen loppuun, kertoo Markula.

Sisältö on viidessä vuodessa kokenut muutoksia ja muovautunut, mutta Markula lupaa että alkuperäinen idea on säilynyt.
-Sekoitan totta ja tarua ja olen dramatisoinut omia ja kavereideni deittikokemuksia. Tuoreimmat tapaukset ovat vaihdostani Ranskasta viime syksyltä, Markula paljastaa.

Tarinan punaisena lankana toimivat Tinderin arkkityyppi-miehet.
-Tarkoitus on kuitenkin olla enemmän kuin komedia, enemmänkin draamakomedia, Markula lupaa.

Teemoiksi nousevat esimerkiksi ystävyys, seksuaalisuus ja keski-ikäistyminen. Musiikki toimii vain ripauksena maustetta. Tekijät vakuuttavat, että tarkoitus ei ole olla musiikkinäytelmä.

Markula halusi nostaa keskiöön feministiset, naisia koskettavat aiheet. Hän lupaa näytelmän olevan rohkea ja ajankohtainen.
-Nettideittailusta ei yleensä puhuta kovin syvällisesti, joten se herätti kiinnostuksen. Tämä sopii varmasti kaikille sukupuoleen katsomatta, sillä itse voin nähdä nämä arkkityypit myös naisissa, Alajoki tuumaa.

Markula, Leino ja Alajoki jakavat ohjaajan tittelin. Tilanne on kaikille uusi.
-Olemme itseohjautuvia ja kokeneita näyttelijöitä, joten päätimme kokeilla tällaista ratkaisua. Tutut ohjaajat ovat kuitenkin käyneet katsomassa produktiota eri vaiheissa ja antaneet palautetta, Markula sanoo.

Peoduktion työryhmä on kokonaisuudessaan pieni, joten kaikkien omistajuus projektiin korostuu.
-Parhaimmillaan Tinderella nautitaan ystävien kanssa ja se voi johtaa syvällisiin keskusteluihin, Markula toivoo.

Näytelmässä halutaan myös aktivoida yleisöä käsiäänestysten muodossa.
-Sitten pääsemme vähän improamaan yleisön vastauksen perusteella. Tarkoitus ei ole kuitenkaan poimia yksittäisiä katsojia, Markula lupaa.

Tinderella ensi-ilta perjantaina 14. helmikuuta. Ikäraja K-18.

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: