
Teatteri Provinssin farssikomedia Lomasolmu matkaa ikuiseen Roomaan.
Mika Eirtovaaran kirjoittama ja Joonas Suomisen ohjaama esitys lupaa yleisölle kahden tunnin verran vauhdikasta tilannekomiikkaa, väärinymmärryksiä ja musiikillisia yllätyksiä.
Lomasolmu kertoo suomalaispariskunnasta, joka suuntaa unelmalomalle Roomaan Hotel Mamma Mariaan.
Koska kyseessä on farssikomedia, lomamatkalla ei pidetä suomalaisittain ikävää, vaan nautitaan romanttisesta lomasta.
Paitsi että kun matkassa on mukana iso joukko salaisuuksia, väärinkäsityksiä ja temperamenttisia italialaisia, on tiedossa varsinainen kommellusten vyyhti.
Hotellin johtajana toimii isoäitinsä perintöä vaaliva Tony (Esa Nummela), ja mukana pyörivät muun muassa hänen tulinen siskonsa Franceska (Johanna Kuusenoja) ja tämän rakastava aviomies Lorenzo (Janne Lumme).
Pääparina nähdään Viljami Törrönen ja Hannamaija Nikander, jotka esittävät Peten ja Lauran roolit.
-Pete on hyväntahtoinen mutta ei välttämättä penaalin terävin kynä. Mies, joka ajautuu väärinkäsitysten keskelle, Törrönen kertoo.
Nikanderin mukaan Laura puolestaan pyrkii ohjailemaan suhteen suuntaa, mutta matkan varrella tulee eteen monta mutkaa.
Ehkä poikkeuksellisestikin Provinssin kevään farssikomediassa kuullaan myös musiikkia. Musiikin sovituksesta ja taustanauhoista vastaa Jussi Vahvaselkä, laulujen harjoituksista Laura Kuisma ja koreografiasta Sanna Takatalo-Heinonen.
-Näytelmän aikana kuullaan viisi kappaletta, jotka on sovitettu tarinaan sopiviksi. Laulut eivät ole irrallisia, vaan ne vievät tarinaa eteenpäin, ohjaaja Joonas Suominen kertoo.
Näyttelijäkaartissa yhdistyvät Teatteri Provinssin konkarit ja ensikertalaiset.
-Meillä on mukana tuttuja kasvoja ja myös uusia kykyjä, kuten Saloon muuttanut Johanna Kuusenoja ja Janne Lumme, joka palaa Provinssin näyttämölle tauon jälkeen.
Lomasolmua on esitetty aiemmin Turun Linnateatterissa.
-Olemme tuoneet mukaan oman näkemyksemme, joten tämä ei ole kopio Turun versiosta, vaan täysin meidän näköisemme esitys.
Suominen kertoo pyydettäessä, mistä farssikomediassa on kyse.
-Tiivistettynä mielikuvana jos komedia on tennistä niin farssi on pingistä. Komedia voi olla hitaampaa. Farssin pitää olla nopeaa, siinä pitää olla oikeanlainen rytmi.
Ohjaajan mukaan farssia tehdessä näyttelijä ei saa myöhästyä yhtään, koska se voi vesittää koko näytelmän. Ovesta ei voi tulla tai mennä väärään aikaan.
Pekka Mäenpää