
Kauppakeskus Plaza vietti viikonvaihteessa 30-vuotissynttäreitään.
Ilmeeltään uudistunut Plaza on päässyt kahden vuoden ”poikkeusolojen” jälkeen hyvään kasvuun. Kauppakeskusjohtaja Riikka Tuomainen kertoo, että kävijämärät ovat nousseet reilusti ja myynti kehittyy sekin suotuisasti.
-Tammi-elokuun kävijämäärän kasvu viimevuotiseen on 47 prosenttia ja myynnin kasvu 14 prosenttia. Synttäriviikolla olla Plazassa kävi yli 52 000 asiakasta, Tuomainen kertoo.
Plazaan on tulossa uusia yrityksiä ja esimerkiksi kaikista kakkoskerroksen vapaista liiketiloista neuvotellaan parhaillaan.
-Kerromme lisää heti kun sen aika on.
Tuomainen näkee, että Plazan uudistuminen vaikuttaa positiivisesti Salon keskustaan, jonka kehittäminen on yhteinen asia. Plaza pysäköintitaloineen palvelee myös kivijalkaliikkeitä. Hän pitää hyvänä Turun keskustassa tehtyjä ratkaisuja, joilla läpiajoliikenne siirrettiin pois aivan ydinkeskustasta.
-Keskustaa pitäisi tiivistää Salossakin ja tehdä siitä entistä viihtyisämpi kävelijöille, Tuomainen pohdiskelee.
Plaza uudistaa strategiaansa ja haluaa olla jatkossakin turvallinen ja saavutettava kokonaisuus.
-Haluamme olla tulevinakin vuosikymmeninä salolaisten sydämissä, Tuomainen sanoo.
Kolmekymmentävuotias kiinteistö tarvitsee jatkuvaa kunnossapitoa samaan aikaan kun sen toimintaa ja palveluja kehitetään. Kauppakeskuksen yleisilmettä uusittiin 2017 ja viime vuoden lopulla tehtiin brändiuudistus.
Plazan johtamisesta vastaavasta Realideasta tuli elokuussa myös Mall of Triplan kauppakeskusmanageri. Plazan ja Triplan lisäksi Realidea vastaa Sellon, Kämp Gallerian, Ristikon ja Karusellin johtamisesta.
-Plazan valomainokset uusitaan toimimaan ledeillä ja olemme siirtyneet tehokkaaseen energiaseurantaan. Järjestyksenvalvonta toimii aina kauppakeskuksen ollessa avoinna, siisteys ja turvallisuus ovat meille tärkeitä.
Plazan Leikkimetsää on uudistettu ja sieltä tavoittaa kaupungin perhetyön, seurakunnan ja MLL:n työntekijöitä sovittuina aikoina.
Plazan perinteinen Hintajahti on edelleen osa syksyn tarjontaa ja marraskuussa on luvassa myös joulun avaus ilotulituksineen.
-Uudistuksia on myös tähän perinteiseen tapahtumaan luvassa, mutta perinteisesti Joulupukki ja tontut ovat paikalla, Tuomainen kertoo.
Pekka Mäenpää