Aleksi Peurala on ollut Halikon VPK:n toiminnassa mukana 16 vuotta. Aleksi Sarin taas kolme. Molemmat ovat sopimuspelastajia, mutta ovat harrastuksen kautta löytäneet myös ammatin: Peurala on Suomen Sopimuspalokuntien Liiton järjestöpäällikkö ja Sarin on tehdaspalomies Meyerin telakalla. Sopimuspalokunnasta löytyy kuitenkin koko ammattiskaala.
– Täällä roolit menevät sekaisin. Heitetään niin sanotusti tittelit pois. Putkimies voi käskyttää toimitusjohtajaa, kun lähdetään tehtävälle, Peurala sanoo.
Hän kuitenkin vakuuttaa, että jokaisen erikoisosaaminen tulee tehtävissä käyttöön ja se onkin rikkaus. Vapaapalokunta on kuin oma pieni maailmansa.
Sopimuspalokuntalaisina on myös paljon sairaanhoitajia ja ensihoitajia. Jotkut ovat jopa VPK:n vuoksi halunneet lähteä opiskelemaan hoitoalaa, kun ovat ensin tehneet työkseen jotain muuta. Myös Sarinin haaveammatti oli ensihoitaja.
– Kun aloitin VPK-harrastuksen, se vei mukanaan ja lähti lapasesta, hän nauraa.
Valtakunnallinen tutkimus osoittaa, että sopimuspalokunnista löytyy kaikki tähtitieteilijästä opiskelijaan. Työn lisäksi palopelastajan tehtäviä rytmittää perhe-elämä. Esimerkiksi Peuralalla työ joustaa tarvittaessa enemmän.
Tällä hetkellä Halikon hälytyskelpoisia palokuntalaisia on 50, jotka jakautuvat Märynummen ja Kokkilan asemille. Resurssijärjestelmä kertoo reaaliaikaisesti, ketkä ovat nopeasti tulossa. Kesäviikonloput saattavat vaatia päivystystä, mutta silti kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Maakunnassa otettiin käyttöön viime kesänä Merlot act -sovellus, jossa on tiedot saatavilla olevista palomiehistä ja heidän kelpoisuuksistaan. Pelastuslaitoksen johtokeskus Turussa ohjaa tilannetta ja tarvittaessa hälyttää lisää yksiköitä paikalle. Turun informaatio auttaa porukan jakamista, jotta apu saadaan nopeasti liikkeelle.
– Tiedetään, että säiliöautoon tarvitaan ihminen, jolla on kuorma-autokortti. Sitten pohditaan, miten autoihin on järkevä ryhmäytyä ja pääseekö toinen auto lähtemään etukäteen, Peurala antaa esimerkin.
Ennen yhteistä sovellusta tieto saavutettavuudesta kerrottiin Whatsapp -sovelluksen kautta yhteiseen ryhmään. Peuralan aloittaessa soitettiin aseman lankapuhelimeen. Pienemmille tehtäville voidaan ajaa Paimion rajalle asti ja Marttilaankin, jossa rajan vetäjänä toimii Laurilan lava. Keskisuuriin ja suuriin tehtäviin mennään välillä huomattavankin kauas, kuten Turkuun taikka vaikka Pyhärantaan saakka.
Paimioon tehtäviä tulee harvoin, koska Piikkiön ja Sauvon yksiköt pääsevät sinne nopeammin. Kokkilasta ajetaan taas tarvittaessa Kemiöön. Halikon aluetta laajentaa myös se, että heillä on useita savusukelluskelpoisia palokuntalaisia. Heillä on pyrkimyksenä parantaa myös sortumapelastusvalmiutta.
– Tällä hetkellä Suomessa lähinnä Helsingissä ja muutamissa muissa kunnissa on erikoiskoulutetut pelastajat siihen tehtävään ja tällä alueella on meidän Halikon VPK, Peurala lohkaisee.
Sortumapelastus on haastavaa, mutta se tarjoaa monenlaiselle osaamiselle taitoa. Se myös lisää ryhmähenkeä.
VPK-harrastus haastaa eri tavoin
Paloasemalta löytyy keittiö, jonka jääkaapin ovessa on monen muun työpaikan tapaan kehotus siivota omat jälkensä. Rauhallisen hetken tullen Sarin tyhjentääkin tiskikoneen ja pistää kahvin keittymään. Sen pystyy juomaan olohuoneessa mukavalla sohvalla tv:tä katsellen. Asemalta löytyy myös kuntosali, sauna ja makuutilat. Siellä voi siis päivystää, mutta sinne voi myös tulla viikonlopuksi viettämään aikaa ja grillaamaan. Peuralasta päivystäminen on mukava tapa viettää kesäviikonloppu.
Palopelastajien ammatti on kehittynyt vuosikymmenten saatossa, mutta tämänhetkinen Halikon paloaseman rakennus ei kaikin puolin kuvasta sitä. Esimerkiksi pukuhuoneita on yksi ja pesutiloissa ollaan vuoroittain. Saunassa saatetaan purkaa menneitä tehtäviä, mutta Peuralan mukaan purun ei pitäisi tapahtua lauteilla.
– Meidän sopimuspelastajista 20 prosenttia on naisia ja saunavuorot on jaettu vuoroittain, eli kaikki eivät ole saunassa paikalla, jos asia käydään siellä läpi. Meillä on tarvittaessa mahdollisuus henkiseen purkuun, jos tehtävä on ollut vaativa, hän kertoo.
Tukiosasto tunnettiin ennen nimellä naisosasto, mutta monipuolisten tekijöiden vuoksi nimi vaihdettiin. Peuralan mukaan uusi nimi on nykyaikaisempi.
Sopimuspelastajaksi riittää hyvä peruskunto. Peuralan mukaan, jos saisi c-ajokortin, olisi todennäköisesti kelpoinen toimimaan. Enää astma, diabetes tai epilepsia eivät ole esteitä toimintaan, kunhan sairaus on hoitotasapainossa. Harrastusmahdollisuus pyritään tarjoamaan kaikille. Moni VPK:n harrastavista nuorista odottaakin oikeaa ikää, jotta pääsisi sopimuspalokuntalaiseksi.
– Tämä harrastus antaa paljon mahdollisuuksia kehittyä, mutta vie hieman enemmän aikaa. Palokuntalaisuus vaatii sitkeyttä ja kykyä sietää epämukavuutta, Peurala tiivistää.
– Kukaan ei tule nauramaan, jos sanot että olet loppu. Sitten järjestetään asiat niin, että vaihto onnistuu, Sarin täydentää.
VPK-harrastuksessa pääsee haastamaan itseään lähellä mukavuusaluetta tai sen äärirajoilla. Harrastus ei ole yksilö-, vaan tiimikeskeistä.
– Yksikön täytyy pystyä selviämään tietyistä tehtävistä. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että yksilön täytyy pystyä selviämään kaikesta. Tarkoitus on jakaa osaamista ryhmän kesken, Peurala painottaa.
90-vuotias Halikon VPK juhlii pyöreitä osana Märypäiviä elokuussa.
Nelli Spännäri
