Vilpas etsii uutta päävalmentajaa – Mikko Tupamäen pesti päättyy tähän kevääseen

vilpas tupamäki

Mikko Tupamäki hyvästelee Vilppaan fanit kauden päätteeksi.

Salon Vilppaan ja Mikko Tupamäen viiden vuoden mittainen yhteinen taival päättyy kevääseen 2016. Tupamäki (38) aloitti Vilppaan päävalmentajana kaudella 2011-2012 ja on luotsannut seuran kahdesti Korisliigan pudotuspeleihin. Kolmas mahdollisuus siihen avautuu vielä tänä keväänä, sillä Vilpas on parhaillaan pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Runkosarjan päätökseen on matkaa kymmenen pelin verran ja kummankin osapuolen tähtäin on luonnollisesti kevään jatkopeleissä. Vilpas ei ole tehnyt vielä sopimusta ensi kauden päävalmentajasta.
Päätös yhteistyön päättymisestä ei sisällä minkäänlaista dramatiikkaa. On vaan molemmin puolin aika siirtyä uusiin haasteisiin. Viisi vuotta päävalmentajana yhdessä seurassa on pitkä aika. Tällä hetkellä Korisliigassa vastaavissa työsuhteissa ovat pysytelleet vain Kouvolan Jyri Lehtonen ja Loimaan Greg Gibson.
Mikko Tupamäen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä täysin auki, mutta toiveena on, että työ koripallon parissa jatkuu myös tulevina vuosina.
– Ensimmäiseksi täytyy todeta, että olen todella kiitollinen Salon Vilppaalle kuluneista viidestä vuodesta. Kaikki toiminta Salossa on ollut esimerkillistä. Täällä ovat olosuhteet ja puitteet huippuluokkaa ja olen saanut keskittyä pelkästään valmentamiseen. Iso kiitos koko staffille ja johtoryhmälle, että olen saanut työskennellä ammattitaitoisten ja motivoituneiden ihmisten kanssa. Yhteishenki porukassa on ollut erinomainen, kiittelee Tupamäki.
Viisi vuotta Salossa on ammattivalmentajan mukaan ollut antoisaa aikaa. Matkalla on koettu sekä ylämäkiä että alamäkiä.
– Paljon on tullut koettua ja opittua ja siinä sivussa on varmaan kasvuakin tapahtunut. Vilppaalla on aina iso paikka sydämessäni, sillä olen saanut viettää täällä viisi hienoa vuotta ja saanut paljon hyviä ystäviä. Toivottavasti pääsen jatkossa mukaan yhtä mielekkääseen projektiin, oli se missä tahansa tai mitä tahansa, Tupamäki toivoo.
Vilpas on ollut pitkäaikaisen valmentajansa työhön tyytyväinen ja matkan aikana on seurassa menty monessa asiassa huikeasti eteenpäin.
– Mikko on ollut edustusjoukkueen valmentamisen ohella aktiivisesti mukana monessa jutussa. Hän on tehnyt mm. seuran sisäistä valmentajakoulutusta, osallistunut kouluyhteistyöhön ja ollut organisoimassa korisleirejä. Iso asia on myös se, että harjoituskulttuuri on Mikon aikana nostettu aivan uudelle tasolle. Pelilisiä suuntaviivoja on vedetty samaan suuntaan siten, että nykyään juniorit aina C-ikäisistä lähtien pyrkivät pelaamaan samansuuntaista koripalloa. Hyppy seuraavaan ikäluokkaan ja aikuisten sarjoihin helpottuu täten huomattavasti, toteaa Keijo Poutiainen seuran hallituksesta.

Tupamäki haluaa
jatkaa koriksen parissa

– Yhteydenottoja on jonkin verran tullut, mutta luonnollisesti päätöksiä ei ole tehty mihinkään suuntaan. Nyt keskitytään pelkästään siihen, että Vilpas pelaa huhtikuussa pudotuspelejä. Seurassa on paljon ihmisiä, jotka tekevät joka päivä isolla sydämellä ja ilman korvauksia upeaa työtä seuran eteen. He ansaitsevat palkinnon tekemästään työstä. Täällä on menossa positiivinen fiilis, joka näkyy katsomossa ja kaupungilla. Jo pelkästään kotiyleisön ja fanien kannalta on tärkeää, että kausi jatkuu mahdollisimman pitkälle, toivoo päävalmentaja.
– Pudotuspelit ovat tietysti joukkueen kannalta hienoja juttuja. Henkilökohtaisesti hienointa on ollut, että olen pystynyt auttamaan kotimaisia pelaajia eteenpäin urallaan ja he ovat pelanneet Salossa uransa parhaat vuodet. Esimerkkeinä voisin mainita Alex Vaenerbergin, Eero Lehtisen, Ässä Sandbergin, Roope Ahosen ja myös Jussi Savolaisen. Myös pelaaja-agenttien silmissä Vilpas tunnetaan luotettavana kumppanina ja sillä on hyvä maine. Vaikka seuran taloudelliset resurssit ovat rajalliset, Salossa asiat hoidetaan mallikelpoisesti. Täältä ovat ponnistaneet viime vuosina suurempiin ja rahakkaampiin liigoihin mm. Allen Durham, John Fields, Marcus Relphorde ja Troy Barnies, Tupamäki luettelee.
– Eniten olen iloinen Ilmari Kallion puolesta. Ile on reissanut kanssani kaikki nämä viisi vuotta ja hänestä on kypsynyt hyvä liigatason pelaaja. Kallion tarina on tavallaan kuin Vilpas pienoiskoossa. Välillä on tullut lokaa niskaan ja vastoinkäymisiä on riittänyt. Moni pelaaja olisi Ilen tapauksessa lyönyt jo hanskat tiskiin, mutta kovalla työllä on painettu eteenpäin ja satoa korjataan nyt.
– Olemme jääneet kahtena viime kautena pudotuspelien ulkopuolelle ja se on valmentajan kannalta aina itsetarkastelun paikka. Sitä kokee henkilökohtaisesti epäonnistuneensa, kun yhteinen tavoite ei ole toteutunut, lopettaa Tupamäki.
Tehdyn päätöksen mukaisesti Vilpas siirtyy seuraavaksi valitsemaan tulevaa päävalmentajaa. Neuvottelukosketuksia on ollut, mutta sopimusta uuden pääluotsin kanssa ei vielä ole.
– Vilpas haluaa kiittää sydämestään Mikkoa näistä vuosista. Uuden valmentajan tilanteesta uskoisin, että vielä helmikuun aikana meillä on jotain julkaistavaa, paljastaa Keijo Poutiainen.

kommenttia