”Nuoret hajalalaispojat tekivät koneella ladun kotinsa viereen ja kutsu kävi koko kylälle tulla lähiladulle hiihtämään” lukee Hajalan kylän hiljattain julkaistussa Facebook-päivityksessä. Kyläyhdistyksen tuoreen puheenjohtajan Sanna Alifrostin mukaan kylältä löytyy aktiivisia ihmisiä niin kyläyhdistyksestä kuin sen ulkopuoleltakin. Talvesta kyläläiset ovat ottaneet kaiken ilon irti.
– Kylällä on luistelukenttä, jota kenttämestari Aleksi Alanto on hoitanut ja ylläpitänyt jo useiden vuosien ajan. Kenttä on vilkkaassa käytössä ja tulijoita riittää myös kylän ulkopuolelta. Hajalan vanhalta pururadalta löytyy 2,5 kilometrin hiihtolatu, jonka paikallinen nuori on tehnyt. Toinen nuori on ajanut lyhyemmän ladun alakoulun viereen muun muassa koululaisten ja päiväkotilasten käyttöön. Hyviä latuja löytyy muualtakin Hajalasta. On ilo huomata, miten yhteisen viihtyvyyden lisääminen on siirtynyt myös seuraaviin sukupolviin.
Korona on rajoittanut kyläyhdistyksen toimintaa, mutta he saivat pienellä porukalla talkoiltua Hajalan koulun vanha talonmiehen asunto Kyläkammari valmiiksi Ykkösakselin rahoituksella.
– Kyläkammari on varattavissa kyläläisille Hajala.fi-sivuston kautta yksityisesti eri käyttötarkoituksiin, esimerkiksi etätyöhön, kokouksiin tai pieniin perhejuhliin. Joku kyläyhdistyksen hallituksen jäsenistä käy avaamassa oven sovitusti.
Kylällä on myös avantouintimahdollisuus. Myllytyryn saunan saa vuokrata yksityiskäyttöön, koska tällä hetkellä yleisvuorot ovat peruttu koronan takia.
– Vuokrausta voi kysyä kyläyhdistykseltä. Suunnittelemme uusia hankkeita koko ajan ja seuraavaksi olisi tarkoitus kunnostaa juuri saunan ympäristöä ja rakentaa sinne muun muassa uusi huussi ja grilli.
Hajalan kyläyhdistys valitsi viime syksynä vuosikokouksessaan itselleen uuden hallituksen ja tammikuussa Sanna Alifrosti valittiin uudeksi puheenjohtajaksi.
– Meillä on lisäksi markkinointiporukka, joka hoitaa aktiivisesti muun muassa asukasmarkkinointia. Nyt aloitamme yhteistyötä Suomen kylät ry:n uuden maallemuuttoasiamiehen kanssa. Meillä on Hajalassa myös muita aktiivisia yhdistyksiä, joiden kanssa teemme yhteistyötä.
– Tarkoituksenamme kyläyhdistyksessä on ylläpitää kylän yhteisöllisyyttä ja lisätä viihtyisyyttä. Toimintamme tähtää siihen, että työ kantaisi hedelmää tulevaisuudessakin.
– Kyläkaavan myötä saamme kymmeniä tontteja myyntiin kyläalueelta. Kiinnostusta tontteihin on jo olemassa.
Alifrosti kävi koulunsa Liedossa ja tapasi myöhemmin Turussa asuessaan puolisonsa. Hän on muuttanut Saloon Märynummelle 2000-luvun alussa ja Hajalaan 2005. Sieltä löytyi pariskunnalle sopiva talo hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Heidän kolme lastaan käyvät Hajalan koulua.
– Tein Turussa leipomoalan töitä, ja sieltä jatkoin Salon Kuiron leipomoon muun muassa kondiittorin ja myyjän työhön.
– Äitiysloman jälkeen lähdin opiskelemaan ja valmistuin keväällä 2013 sisustusartesaaniksi. Aloitin keittiösuunnittelijana jo opiskeluaikana 2012 silloisessa Kurppa kalusteessa ja niitä töitä teen edelleen.
– 2018 tulin mukaan kyläyhdistykseen ja toimin sihteerinä vuoden ennen puheenjohtajaksi valitsemista. Ennen kyläyhdistykseen tuloa toimin pari vuotta kotikoulutoimikunnan puheenjohtajana. Siinä porukassa olen mukana edelleen.
– Vapaa-aikanani lenkkeilen mahdollisuuksien mukaan. Rakas harrastukseni on kirpputorit, käyn niillä paljon. Minulla on piharakennuksessamme oma kesäkirppis, jossa on myynnissä pääasiassa 1950- ja -60-lukujen tavaraa.
Varsinais-Suomen Vuoden kyläksi viime vuonna valittu Hajala isännöi kesällä Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2021 voittajan julistamista.
– Juhlavalmistelut ovat jo käynnissä.
Tanja Virtanen