Ohjelmalliset sunnuntaitorit jatkuvat – Iltatorit päättyvät Uniklubin säveliin

Kaija Ruponen ja Hilkka Järvelä kansallispuvuissaan Salon torilla.

Salon torilla nähtiin sunnuntaina kauniita kansallispukuja.

Kansallispukujen tuuletus on yksi jo perinteisistä Lasten Laulukaupungin ja Torikaffen Ohjelmallisten sunnuntaitorien ohjelmanumeroista.

Tapahtumat jatkuvat syyskuun alkuun asti ja tulevina sunnuntaina kuullaan kahvittelun lomassa tuttuun tapaan hyvää musiikkia useamman esittäjän voimin.

Tämän viikon sunnuntain aamupäivän aloittaa Kari Saarinen, myöhemmin elokuussa esiintymiskatoksen alla musisoivat muun muassa Anna Schukov, Salon Puhallinorkesteri ja Linda Jokiniemi.

Salolaiset Hilkka Järvelä (91) ja Kaija Ruponen (83) kertoivat torilla omista kansallispuvuistaan.

– Minun pukuni on Someron puku. Tein sen lähes 30 vuotta sitten. Hyvin mahtuu edelleen, hyväntuulinen Järvelä jutusteli.

Aikanaan Veteraanipajalla tutustuneet ystävykset kertovat viihtyvänsä yhdessä aina sopivan hetken tullen.

Salon tämän kesän viimeistä Iltatoria vietetään torstaina alustavien ennusteiden mukaan kesäisessä säässä.

– Pajalla on mukava käydä kahvittelemassa ja juttelemassa. Siellä on aina jotain kivaa ohjelmaa. Omalla autollaan torille huristellut Ruponen oli pukeutunut Kemiön kansallispukuun.

– Olen syntynyt Kemiössä. Tämä on mukava tapahtuma. Näkee erilaisia pukuja.

Tämän viikon torstaina vietetään vuoden 2024 viimeistä iltatoria, kun Metallia Salosta -tapahtuma päättää Iltatorikesän.

Illan artistina on Uniklubi.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: